Yhdysvaltain presidentinvaali


Yhdysvaltain presidentinvaali on epäsuora vaali, jossa valitaan Yhdysvaltain presidentti ja varapresidentti. Vaali pidetään neljän vuoden välein. Äänestäjät valitsevat valitsijamiehet, jotka sitten valitsevat presidentin ja varapresidentin. Vaali pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 1792. Vaali pidetään aina tiistaina, marraskuun 2.–8. päivien välillä. Viimeisin presidentinvaali pidettiin 3. marraskuuta 2020 ja seuraava pidetään vuonna 2024.

Sisällysluettelo

Vaalitapa


Osavaltiot saavat valitsijamiehiä saman verran kuin niillä on edustajia kongressissa eli edustajainhuoneessa ja senaatissa yhteensä. Edustajainhuoneen paikkaluvut taas määräytyvät osavaltioiden väkiluvun mukaan (kuitenkin vähintään yksi), ja senaattiin saa jokainen osavaltio edustajia kaksi. Näin ollen osavaltio saa minimissään kolme valitsijamiestä. Yhdysvaltain presidentinvaali suosii siis jonkin verran pienempiä osavaltioita.[1]

Osavaltiossa eniten ääniä saanut ehdokas saa kaikki osavaltion valitsijamiehet, pois lukien Maine ja Nebraska, joissa äänet saattavat jakautua useammalle ehdokkaalle.[2] Koska useimmissa osavaltioissa voittaja osataan arvioida jo ennen vaaleja, vaalikampanjointi keskittyy usein vaa'ankieliosavaltioihin, joissa ehdokkaiden kannatukset ovat tasoissa.[1]

Osavaltiopohjainen vaalijärjestelmä ja kaksikamarinen kongressi ovat liittovaltiota muodostettaessa tehtyjä kompromisseja.[1]

Epäsuora valintatapa mahdollistaa tuloksen, jossa vähemmän ääniä maanlaajuisesti saanut ehdokas voittaa vaalin. Esimerkiksi vuoden 2016 vaaleissa Hillary Clinton (d) sai 3 miljoonaa ääntä enemmän kuin Donald Trump (r), mutta Trumpista tuli presidentti, koska hän sai enemmän valitsijamiehiä voitettuaan niukasti monia osavaltioita. Myös George W. Bush (r) ja kaksi aiempaa presidenttiä hävisivät äänissä mutta voittivat vaalit. Jotkut demokraatit ovatkin vaatineet vaalijärjestelmän muuttamista.[1]

Katso myös


Lähteet


Aiheesta muualla











Luokat: Yhdysvaltain presidentinvaalit




Tiedot vuodesta: 01.10.2021 05:00:21 CEST

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-BY-SA-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.