Vedenjakaja - fi.LinkFang.org

Vedenjakaja




Vedenjakaja on maantieteessä kahden tai useamman valuma-alueen välinen maaston raja-alue, missä maahan satanut vesi virtaa eri suuntiin ja päätyy eri vesistöihin. Sadeveden valumisen suunnan maanpintaa pitkin ratkaisee maanpinnan topografia. Maahan imeytyneen veden kulkeutuminen pohjaveden myötä ratkaisee maaperän rakenne ja laatu sekä peruskallion maanalainen topologia. Vedenjakajan paikan tarkka määrittäminen on vaikea tehtävä, sillä se riippuu monista vaikeasti selvitettävistä seikoista. Se tunnetaankin yleensä vain pääpiirteittäin.[1]

Alueita, jotka jäävät vedenjakajan sisälle, kutsutaan vesistöalueiksi tai valuma-alueiksi. Aluetta ympäröi vedenjakaja, jonka sisälle satanut vesi kerääntyy sen matalimpaan kohtaan. Se sijaitsee usein valuma-alueen reunalla kohdassa, jota kutsutaan laskukynnykseksi. Laskukynnys on useina alkuna virtavedelle tai se on laskupaikka järveen.[1]

Esimerkkejä


Suomessa varsin kuuluisa vedenjakaja on Suomenselkä, joka on Pohjanmaalla sijaitseva matala selänne Pohjanlahden rannikon ja Sisä-Suomen välillä. Norjan ja Ruotsin raja seuraa pääosin Kölin vuoriston vedenjakajaa, jonka itäpuoli laskee Pohjanlahteen ja länsipuoli Atlanttiin. Maanselkä on Pohjois-Suomessa ja jakaa vesistöt Jäämereen laskeviksi ja Perämereen laskeviksi alueiksi.

Lähteet


  1. a b Helminen, Matti & al.: Suomen luonnon tietosanakirja, s. 447. Helsinki: Oy Valitut Palat-Reader's Digest Ab, 1977. ISBN 951-9078-31-2.








Luokat: Hydrologia | Maantiede








Tiedot vuodesta: 22.05.2020 07:57:30 CEST

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-by-sa-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.