Suu- ja leukakirurgia - fi.LinkFang.org

Suu- ja leukakirurgia


Suu- ja leukakirurgialla tarkoitetaan purentaelimen ja siihen liittyvien kudosten sairauksien, tapaturmien ja puutosten diagnostiikkaa sekä niiden kirurgista ja siihen liittyvää muuta hoitoa.

Leukakirurgia oli Suomessa aikaisemmin kirurgisten tautien suppea erikoisala. Säännöt koskivat ennen 1.7.1966 laillistettuja lääkäreitä, ja ne edellyttivät lääketieteen lisensiaatin tutkinnon lisäksi kirurgisten tautien spesialiteettia sekä kahden vuoden lisäkoulutusta sen jälkeen.

Suukirurgia on Suomessa ollut hammaslääketieteen erikoisala vuodesta 1975. Koulutuksen aloittamisen edellytyksenä oli toimiminen hammaslääkärinä kahden vuoden ajan laillistamisen jälkeen. Erikoistumisaika oli 4 vuotta. Suukirurgia muuttui leukakirurgian tapaan suu- ja leukakirurgiaksi vuonna 1999.

Kansainvälisen suosituksen mukaan suukirurgian ja leukakirurgian erikoisalat yhdistettiin suu- ja leukakirurgiaksi Suomessa vuodesta 1999. Suu- ja leukakirurgia on asetusten mukaan sekä lääketieteen että hammaslääketieteen erikoisala. Koulutusaika on kuusi vuotta.

Suu- ja leukakirurgian osa-alueet


Suu- ja leukakirurgia voidaan jakaa osa-alueisiin seuraavasti:









Luokat: Suu- ja leukakirurgia








Tiedot vuodesta: 30.11.2020 06:07:02 CET

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-by-sa-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.