Norjan kansanterveyslaitos


Norjan kansanterveyslaitos
Folkehelseinstituttet

Norjan kansanterveyslaitoksen päärakennus Oslossa.
Tutkimuslaitoksen tiedot
Perustettu 2001
Sijainti Oslo ja Bergen, Norja (3 osoitetta, 2 paikkakuntaa)
Pääkonttori Lovisenberggata 8, 0456 Oslo; koordinaatit:
Tutkimusala Sosiaali- ja terveysala
Työntekijöiden määrä 866 htv (31.12.2018)
Budjetti 1,737 mrd. NOK (2018)
Johtaja Camilla Stoltenberg

Norjan kansanterveyslaitos (norj. Folkehelseinstituttet; lyhennys FHI) on Norjassa toimiva valtiollinen tutkimus- ja kehittämislaitos. Se toimii Norjan terveys- ja hoivapalvelujen ministeriön alaisuudessa. Laitoksen toimipisteet sijaitsevat Oslossa ja Bergenissä. Vuonna 2018 laitoksen palveluksessa oli noin 870 henkeä (kokoaikaisina henkilötyövuosina) ja vuosibudjetti oli 1,7 miljardia Norjan kruunua.[1] Laitos on toistuvasti esillä myös suomalaisissa tiedotusvälineissä erilaisten terveysuutisten johdosta, muun muassa kulkutauteihin (esimerkiksi zikavirus,[2] pernarutto,[3] sikainfluenssa,[4] tai koronavirus[5]), norjalaisen lohen syönnin rajoituksiin[6] tai nuuskan haittavaikutuksiin liittyen.[7]

Laitosta johtaa lääketieteen tohtori, pääjohtaja Camilla Stoltenberg, joka on toiminut myös Bergenin yliopiston professorina.[8][9] Toiminta on organisoitu neljään toimialaan: Terveyspalvelut, Infektioiden hallinta ja ympäristöterveys, Terveysdata ja digitaalisaatio sekä Psyykkinen ja fyysinen terveys.[10]

Katso myös


Lähteet


  1. Samfunnsoppdrag og tildelingsbrev päivitetty 10.1.2020. Folkehelseinstituttet, fhi.no. Viitattu 20.3.2020. (norjaksi)
  2. Pekka Tapola: Zikavirusta todettu Norjassa – kahdella odottavalla naisella tartunnat 10.3.2016. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 20.3.2020. (suomeksi)
  3. Norjalainen heroinisti kuoli pernaruttoon Lääkärilehti, laakarilehti.fi. 16.6.2000. Viitattu 20.3.2020. (suomeksi)
  4. Sikainfluenssavirus muuntunut Norjassa Keskisuomalainen, ksml.fi. 20.11.2009. Viitattu 20.3.2020. (suomeksi)
  5. NRK: Norjassa jo 15 koronavirustartuntaa Turun Sanomat, ts.fi. 29.2.2020. Viitattu 20.3.2020. (suomeksi)
  6. Norjassa kiistellään lohen terveellisyydestä Turun Sanomat, ts.fi. 6.1.2006. Viitattu 20.3.2020. (suomeksi)
  7. Pekka Tapola: Norjassa "nuuskaepidemia" – nuuskan käyttö kolminkertaistunut viime vuosina 19.11.2014. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 20.3.2020. (suomeksi)
  8. Management at the Norwegian Institute of Public Health päivitetty 12.6.2019. Folkehelseinstituttet, fhi.no. Viitattu 20.3.2020. (englanniksi)
  9. Cecilie Enger (teksti), Linda Næsfeldt (kuvat): Helsesøsteren DN Magasinet, dn.no. 26.12.2014. Viitattu 16.4.2020. (norjaksi)
  10. Divisions and departments päivitetty 15.8.2019. Norwegian Institute of Public Health, fhi.no. Viitattu 20.3.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla











Luokat: Norjan tutkimuslaitokset | Kansanterveyslaitokset | Oslon rakennukset ja rakennelmat




Tiedot vuodesta: 30.11.2020 03:00:57 CET

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-BY-SA-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.