Meriakvaario


Meriakvaario on akvaario, jonka vesi vastaa suolapitoisuudeltaan valtameriä, noin 3,4 prosenttia. Meriakvaarion vesi tehdään sekoittamalla puhtaaseen veteen erityistä akvaariosuolaa, jossa on natriumkloridin (NaCl) lisäksi akvaarion eliöille tarpeellisia hivenaineita. Veden suolapitoisuus tarkistetaan mittaamalla veden tiheys tai sähkönjohtavuus.

Useimmissa meriakvaarioissa pidetään trooppisia kaloja ja eläimiä, joten veden lämpötila pidetään 24 ja 28 °C välillä. Varsinaisia kasveja meriakvaarioissa ei yleensä elä, mutta levät tuottavat happea, sitovat ravinteita, antavat suojaa poikasille ja ravintoa kasvinsyöjille eli hoitavat samoja tehtäviä kuin kasvit makeavesiakvaariossa.

Vuonna 2002 maailmassa arvioitiin olevan noin 1,5-2 miljoonaa meriakvaarioharrastajaa. Meriakvaarioita varten myydään vuosittain noin 20-24 miljoonaa kalaa, jotka kuuluvat yli 1400 lajiin, sekä 11-12 miljoonaa palaa korallia, jotka kuuluvat 140 eri lajiin. Muiden selkärangattomien kuin korallien määrä on epävarma, noin 10 miljoonaa yksilöä noin 500 lajista. Yleisimpiä niistä ovat Lysmata- ja Stenopus-sukujen ravut sekä Heteractis-suvun merivuokot. Myydyimpiä kalalajeja ovat vuokkokala sekä viherneitokala.[1]

Sisällysluettelo

Erilaisia meriakvaarioita


Haasteet


Meriakvaarion rakentamisessa biosysteemin kokonaisuus on tärkein, mutta sen haasteina ovat kalojen lisääntymiskyky suolapitoisessa vedessä, akvaarion ulkopuolelle sijoitettujen laitteiden toimivuus sekä sähkökatkosten aiheuttamat korallikuolemat.[2]

Katso myös


Lähteet


  1. Wabnitz et al.: From Ocean to Aquarium 2003. UNEP. (englanniksi)
  2. Nurmi, Klaus: Akvaariomies katselee kaloja eikä televisiota Länsiväylä. 27.11.2012. Etelä-Suomen Media Oy. Viitattu 27.1.2020.

Aiheesta muualla











Luokat: Akvaariot




Tiedot vuodesta: 30.11.2020 03:35:52 CET

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-BY-SA-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.