Magneettinen pohjoisnapa
Maan magneettinen pohjoisnapa on paikka, jossa Maan magneettikentän inklinaatio on 90 astetta eli kenttä osoittaa suoraan alaspäin. Se ei sijaitse maantieteellisellä pohjoisnavalla vaan pisteessä Pohjoisella jäämerellä ja liikkuu kohti Venäjää 55–60 kilometriä vuodessa. [1]
Fysikaalisilta ominaisuuksiltaan pohjoisella pallonpuoliskolla sijaitseva magneettinen napa ei olekaan magneettikentän pohjoisnapa, vaan etelänapa, sillä se vetää sauvamagneetin ja erityisesti kompassinneulan pohjoisnapaa puoleensa, ja siellä magneettiset kenttäviivat osoittavat alaspäin.[2]
Löytöhistoria ja tutkimusmatkat
Kun kompassi tuli Euroopassa tunnetuksi, sen toiminnan selitettiin johtuvan siitä, että Pohjoisnavalla olisi suuri magneettisesta malmista koostunut vuori. Toisen selityksen mukaan Pohjantähti olisi ollut voimakas magneetti, koska kompassinneula näytti osoittavan sitä kohti. Kun 1500-luvulla havaittiin magneettikentän deklinaatio eli että kompassin osoittama suunta poikkesi jonkin verran maantieteellisestä pohjoissuunnasta, pääteltiin, että tämän "magneettivuoren" olikin sijaittava jonkin matkan päässä Pohjoisnavasta.[3]
Vuonna 1600 englantilainen tutkija William Gilbert esitti ensimmäisenä, että Maa itse on suuri magneetti. Hän myös ensimmäisenä määritteli magneettisen pohjoisnavan pisteeksi, jossa maan magneettikentän suunta on suoraan alaspäin.[3]
Ensimmäisenä magneettiselle pohjoisnavalle saapui 31. toukokuuta 1831 James Clark Ross, joka havaitsi sen sijaitsevan Boothian niemimaalla, Cape Adelaidessa ( ). Tämän jälkeen kesti yli 70 vuotta, ennen kuin paikalla seuraavana kävi Roald Amundsen vuonna 1903 purjehtiessaan ensimmäisenä Luoteisväylän läpi. Amundsen havaitsi magneettisen navan edelleen olleen lähellä Rossin ilmoittamaa paikkaa.[4]
Kolmantena magneettisen pohjoisnavan saavuttivat vuonna 1947 kanadalaiset tutkimusmatkailijat Paul Serson ja Jack Clark, jotka totesivat sen siirtyneen Allen Lakeen, Walesin prinssin saarelle ( ), noin 400 kilometriä luoteeseen siitä paikasta, josta Ross ja Amundsen olivat sen löytäneet. Edeltäjistään poiketen he saapuivat paikalle lentoteitse, minkä vuoksi matka kävi paljon nopeammin, ja he saattoivat määrittää magneettinavan paikan varsin tarkasti Sersonin keksimän elektronisen magnetometrin avulla[4][5]
Myöhemmin magneettinapa on siirtynyt vielä pohjoisemmaksi ja on nykyisin Pohjoisessa Jäämeressä Ellesmerensaaren länsipuolella.
Lähteet
- ↑ Kyoto University, Japan: Magnetic North
Kyoto University, Japan. Viitattu 21.4.2016.
- ↑ http://www.fmi.fi/tutkimus_avaruus/avaruus_6.html
- ↑ a b Early Concepts of the North Magnetic Pole Natural Resources Canada. Viitattu 26.10.2012.
- ↑ a b History of Expeditions to the North Magnetic Pole Natural Resources Canada. Viitattu 26.10.2012.
- ↑ The North Magnetic Pole Geological Survey of Canada, Natural Resources Canada.. Viitattu 26.10.2012.
Luokat: Luonnonmaantiede | Magnetismi
Tiedot vuodesta: 30.11.2020 12:26:14 CET
Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia]) Lisenssi: CC-by-sa-3.0
Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.
Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.
