Lucky ja Flo


Lucky ja Flo ovat ensimmäiset optisia levyjä haistamaan koulutetut koirat. Vainukoirat Lucky ja Flo ovat kummatkin mustia labradorinnoutajanarttuja. Koirat hankittiin Pohjois-Irlannista jossa ne myös koulutettiin. Niiden koulutus maksoi alle 15 000 euroa[1][2]. Koirien koulutuksen on sponsoroinut levyteollisuuden etuja ajavat Motion Picture Association of America (MPAA) ja Federation Against Copyright Theft (FACT), osana piraattitallenteiden vastaista kampanjaa[3].

Lucky ja Flo haistavat optisissa levyissä, kuten esimerkiksi DVD-levyissä, olevia polykarbonaatteja ja muita materiaaleja[4]. Ne eivät kuitenkaan osaa erottaa aitoja ja piraattilevyä toisistaan, vaikka niitä on yleisölle esitelty piraattilevyt tunnistavana parivaljakkona ja tekijänoikeusjärjestöt ovat sponsoroineet niiden koulutuksen. Piraattikoirat etsivät levyjä rahtihalleissa nuuskimalla suljettuja paketteja ja osoittavat käsittelijöille levyjä sisältävät istumalla niiden viereen[2].

Koirien kykyjä esiteltiin ensimmäisen kerran toukokuussa 2006 FedExin rahtihallissa Stanstedin lentoasemalla Lontoossa. Tosin kaikki piraattikoirien löytämät tallenteita sisältäneet paketit sisälsivät vain aitoja levyjä.[5]

Lucky ja Flo ovat osoittautuneet tehokkaiksi ja nopeiksi. Niiden on kerrottu tarkistavan kymmenessä minuutissa yhtä monta laatikkoa kuin tavallinen turvaviranomainen tarkistaisi päivässä. Koirat lähetettiin Malesiaan maaliskuussa 2007 koeajalle. Siellä ne löysivät viikon aikana miljoona piraattitallennetta ja niiden ansiosta yksi piraattilevyjä levittävä ryhmä saatiin hajotettua. Malesian viranomaisten mukaan ilmeisesti piraattitallenteiden levittäjät ovat julkaisseet koirista tappopalkkion. Tappouhkauksen jälkeen koirat siirrettiin turvataloon.[6][7]

Lähteet


  1. Ensimmäiset piraattikoirat aloittivat työt
  2. a b Piraattikoirat haistavat laittomat elokuvat
  3. World First as Dogs Trained to Detect Dvds (englanniksi)
  4. On the Trail of 'Wag the Dog' (englanniksi)
  5. Police Dogs Sniff for Pirated DVDs (englanniksi)
  6. Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
  7. Piraatit haluavat Malesian koiraduon hengiltä









Luokat: Kuuluisat koirat | Piratismi | Työkoirat




Tiedot vuodesta: 30.11.2020 02:45:30 CET

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-BY-SA-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.