Keskilänsi - fi.LinkFang.org

Keskilänsi


Keskilänsi (engl. Midwestern United States tai Midwest tai Middle West) tarkoittaa Yhdysvaltain väestönlaskentaviraston väestönlaskennassa osavaltioita, jotka sijaitsevat Yhdysvaltojen keski- ja pohjoisosassa. Keskilänteen lasketaan tavallisesti kuuluvaksi Etelä-Dakota, Illinois, Indiana, Iowa, Kansas, Michigan, Minnesota, Missouri, Ohio, Nebraska, Pohjois-Dakota ja Wisconsin.[1] Vuoden 2019 väestönlaskennassa asukasluvuksi arvioitiin 68 miljoonaa.[2] Keskilänsi sijaitsee Appalakkien ja Kalliovuorten välillä, Ohiojoen pohjoispuolella.[3]

Alun perin 1800-luvulla Keskilännellä tarkoitettiin Mississippijoen länsipuolista aluetta. Keskilänsi ei ole tarkka määritelmä, vaan riippuu asiayhteydestä ja lähteestä. Maantieteellinen, kielialueellinen ja kulttuurillinen Keskilänsi poikkeavat toisistaan. Keskilännen kulttuuria pidetään tyypillisenä yhdysvaltalaisena kulttuurina, ja amerikanenglannista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä keskilännen englantia.[4]

Keskilännen suurin kaupunki on Chicago, jonka jälkeen suurimpia ovat Detroit ja Indianapolis. Muita suuria kaupunkeja ovat Bismarck, Cincinnati, Cleveland, Columbus, Des Moines, Fargo, Fort Wayne, Grand Rapids, Kansas City, Lincoln, Madison, Milwaukee, Minneapolis, Omaha, Rapid City, Sioux Falls, Saint Louis, Saint Paul, Toledo ja Wichita.

Keskilännen vanhin kaupunki on Michiganissa sijaitseva Sault Ste. Marie, jonka ranskalaiset lähetyssaarnajat perustivat vuonna 1668.[5][6]

Suurimmat kaupungit


Sija Kaupunki Osavaltio Väkiluku
(arvio 2019)[7]
1 Chicago Illinois 2 695 598
2 Indianapolis Indiana 829 718
3 Columbus Ohio 787 033
4 Detroit Michigan 713 777
5 Milwaukee Wisconsin 594 833
6 Kansas City Missouri 459 787
7 Omaha Nebraska 432 958
8 Cleveland Ohio 396 815
9 Minneapolis Minnesota 387 753
10 Wichita Kansas 382 368

Lähteet


  1. Region Map, Census.gov (englanniksi)
  2. 2019 Yhdysvaltain väestönlaskentavirasto. Viitattu 16.6.2020. (englanniksi)
  3. Midwest Encyclopædia Britannica. Viitattu 16.6.2020. (englanniksi)
  4. Regional American English Accents Go Natural English. Viitattu 16.6.2020. (englanniksi)
  5. North American Waterways: Lakes, Islands & French Canada Alumni Association. Viitattu 16.6.2020. (englanniksi)
  6. The Oldest City In Michigan saultstemarie.com. Viitattu 16.6.2020. (englanniksi)
  7. The Largest Cities in the Midwest WorldAtlas. (englanniksi)

Aiheesta muualla










Luokat: Yhdysvaltain alueet | Yhdysvaltain väestönlaskenta








Tiedot vuodesta: 30.11.2020 09:37:16 CET

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-by-sa-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.