Innovaatiopolitiikka


Innovaatiopolitiikka tarkoittaa niitä päätöksiä, joilla innovaatiojärjestelmää kehitetään[1].

Pitkällä aikavälillä innovaatiot ja teknologinen kehitys ovat talouskasvun tärkeimmät osatekijät[2]. Julkisen vallan aktiivinen innovaatiopolitiikka on perusteltua, koska muuten yksityinen sektori investoisi innovaatiotoimintaan vähemmän kuin olisi yhteiskunnan kannalta toivottavaa[3]. Tämä on seurausta innovaatiotoiminnan positiivisista ulkoisvaikutuksista ja rahoitusmarkkinoiden epätäydellisyyksistä[4].

Tutkimusten mukaan innovaatioiden tukeminen julkisen rahoituksen kautta tulisi keskittää sellaisille aloille, jotka saattavat olla liiketaloudellisesti kannattamattomia, mutta niiden ulkoisvaikutukset ovat muiden yritysten ja koko yhteiskunnan kannalta merkittäviä. Yksi tällaisista aloista on perustutkimus. [5][6] Julkisen vallan tulisi myös pyrkiä luomaan mahdollisimman hyvät edellytykset innovaatiotoiminnalle, eikä määritellä ja rajata sitä, mitä tulisi innovoida [7].

Sisällysluettelo

Innovaatiopolitiikan käsitteitä


Innovaatiopolitiikka Suomessa


Suomessa työ- ja elinkeinoministeriö vastaa suuresta osasta innovaatiopolitiikkaa koskevista päätöksistä ja innovaatiojärjestelmämme kehittämistä koordinoi pääministerin johtama tutkimus- ja innovaationeuvosto[8][9]. Tutkimus- ja innovaationeuvosto hyväksyi marraskuussa 2014 tutkimus- ja innovaatiopoliittisen linjaraportin vuosiksi 2015 - 2020[10].

Kirjallisuutta


Lähteet


Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.









Luokat: Talous | Suunnittelu ja innovaatio




Tiedot vuodesta: 30.11.2020 12:18:54 CET

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-BY-SA-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.