Indoeurooppalaiset kielet


Indoeurooppalaiset kielet muodostavat maailman levinneimmän kielikunnan. Ennen löytöretkiä ja merentakaisten alueiden kolonisaatiota niiden puhuma-alue käsitti suuren osan Eurooppaa ja Aasiaa Intiaan ja Nepaliin saakka. Siirtomaahallinnon aikana indoeurooppalaiset kielet tulivat valtakieliksi myös suuressa osassa Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa sekä Australiaa. Indoeurooppalaisia kieliä puhuu nykyään äidinkielenään lähes kolme miljardia ihmistä[1] eli suunnilleen puolet ihmiskunnasta. Nykyisten indoeurooppalaisten kielten oletetaan kehittyneen indoeurooppalaisesta kantakielestä.

Sisällysluettelo

Indoeurooppalaisten alkuperä


Marija Gimbutasin kurgaaniteorian mukaan indoeurooppalaisten alkukoti sijoittuu Mustanmeren pohjois- ja itäpuolelle Ukrainan ja Etelä-Venäjän aroille ja ajoittuu vuosituhannelle 4000 eaa. Gimbutasin mallin mukaan indoeurooppalaiset olisivat saapuneet Kaakkois-Eurooppaan kolmena asutusaaltona vuosien 4400 eaa. ja 2800 eaa. välissä. Sen sijaan Colin Renfrew on väittänyt, että indoeurooppalaista kantakieltä puhuttiin alkujaan Anatoliassa (nykyisessä Turkissa), josta se olisi levinnyt Eurooppaan jo yli 2 000 vuotta aikaisemmin sitä mukaa kuin maanviljelyskin levisi yhä lännemmäksi. Näin ollen indoeurooppalaiset olisivat levittäytyneet Balkanilta Keski-Eurooppaan jo noin 7000–5000 eaa. tuoden maanviljelyn mukanaan.[2][3] Muitakin teorioita on esitetty, mutta kurgaaniteoria on ainoa, joka on sopusoinnussa kielellisen todistusaineiston kanssa, ja siksi se on yleisimmin hyväksytty. Kantaindoeurooppaan rekonstruoidaan rikas vaunusanasto ja muun muassa sana merkityksessä ”pyörä”, joka viittaa siihen että kantaindoeuroopan leviäminen ja hajoaminen on tapahtunut vasta pyörän keksimisen jälkeen eli alle 6 000 vuotta sitten.

Eurooppaan on levinnyt useampia indoeurooppalaisten kielten aaltoja. Sen lisäksi, että ne syrjäyttivät muiden kielikuntien kieliä, ne syrjäyttivät myös aiemmin puhuttuja indoeurooppalaisia kieliä.

Kielikunnan tutkimus


Euroopassa tunnistettiin jo keskiajalla muutamia lähisukuisten kielten muodostamia ryhmiä. Tiedettiin, että latinan paikallismurteista polveutuneet romaaniset kielet olivat sukua toisilleen ja että myös Pohjois-Euroopan germaaniset kielet olivat sukua keskenään. Kuitenkaan näiden kahden kieliryhmän välillä ei nähty laajempaa sukulaisuutta, vaikka jo muinaiset roomalaiset olivat huomanneet tiettyä yhtäläisyyttä kreikan ja latinan välillä.

Suuren Euroopan ja Intian kieliä käsittävän kielikunnan olemassaolo selvisi kuitenkin jo niin varhain kuin 1500-luvulla, kun kontaktit Intiaan lisääntyivät. Jo 1600-luvulla muun muassa hollantilaiset, tanskalaiset ja ranskalaiset oppineet olivat hahmottaneet kantakielen, jota sanottiin monessa yhteydessä skyytiksi. Näiden oppineiden varsin kattavista analyyseista voidaan katsoa vertailevan kielitieteen alkaneen (muun muassa Claudius Salmasius, 1643, joka oletti aivan oikein, että alkuperäinen alkukieli ei ollut skyytti vaan jokin kadonnut kieli). Englantilainen itämaantutkija Sir William Jones julkaisi tutkimuksensa sanskritin kielestä 1786, jossa hän esitti jonkin verran systemaattisemmin jo ennen häntä tehtyjä havaintoja. Jones näki sanskritin, kreikan ja latinan kielten välillä niin suuria yhtäläisyyksiä, etteivät ne voineet johtua sattumasta vaan yhteisestä alkuperästä. Hän havaitsi niissä yhtäläisyyksiä myös muiden kielten, kuten persian, gootin ja kelttiläisten kielten kanssa. Jones ei varsinaisesti keksinyt mitään uutta, hän vain julkaisi tutkimuksensa otollisempaan aikaan kuin 1600-luvun oppineet. Vielä 1600-luvulla uskottiin yleisesti, että kaikki kielet polveutuvat Raamatussa kuvatusta alkukielestä, joka sekoittui Jumalan hajotettua Baabelin tornin.

Jonesin julkaisema tutkimus oli alku 1800-luvun historiallis-vertailevalle kielentutkimukselle, jonka ensimmäisiä edustajia olivat Rasmus Rask ja Franz Bopp. Uusi tieteenala alkoi vanhojen kielten muoto-opillisten ominaisuuksien vertailulla. Boppin 1852 mennessä valmiiksi saama vertaileva kielioppi oli uuden tieteenalan virstanpylväitä.

Thomas Youngin (1814) ehdottamaa nimitystä ”indoeurooppalaiset kielet” käytetään useimmissa kielissä; saksalaisella kielialueella on tosin yhä käytössä nimitys ”indogermaaniset kielet”. Myös nimitystä ”arjalaiset kielet” on joskus käytetty koko kielikunnasta, vaikka se oikeastaan tarkoittaakin vain indoiranilaista ryhmää. Indoeurooppalaista kielikuntaa koskevaa tutkimusta voidaan vastaavasti kutsua nimillä indoeuropeistiikka tai indogermanistiikka. Sen rinnalle syntyi sittemmin myös suomalais-ugrilaisten kielten vertaileva tutkimus, fennougristiikka. Jo 1800-luvulla saatu kuva indoeurooppalaisen kielikunnan laajuudesta ja sisäisestä luokittelusta pätee edelleenkin hyvin suuressa määrin.

Indoeurooppalaisten kielten luokittelu


Kentum ja satem

Indoeurooppalaiset kielet jaetaan kentum- ja satem-kieliin lukusanan sata lausumisen mukaan. Kentum-kieliin kuuluvat läntiset indoeurooppalaiset kieliryhmät, kuten itaaliset, germaaniset ja kelttiläiset kielet sekä kreikka; satem-kieliin taas itäiset kieliryhmät, kuten slaavilaiset, balttilaiset ja indoiranilaiset kielet sekä armenia ja albania. Kuitenkin heetti ja kaikkein itäisin indoeurooppalainen kieli tokaari ovat kentum-kieliä ja rikkovat itä–länsi-jaon.[4] Suomen lukusana sata on selvästi lainattu satem-kielestä.

Albanialaiset kielet

Armenialaiset kielet

Balttilaiset kielet

Germaaniset kielet

Indoiranilaiset kielet

Kelttiläiset kielet

Helleeniset kielet

Itaaliset kielet

Slaavilaiset kielet

Katso myös


Lähteet


  1. http://www.nvtc.gov/lotw/months/december/IEFamily.html
  2. Kalevi Wiik, Eurooppalaisten juuret sivu 126, kartta 59
  3. http://www.furl.net/item.jsp?id=2642518
  4. http://popgen.well.ox.ac.uk/eurasia/htdocs/anderson.html









Luokat: Indoeurooppalaiset kielet




Tiedot vuodesta: 30.11.2020 12:36:50 CET

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-BY-SA-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.