Imusuonisto - fi.LinkFang.org

Imusuonisto




Imusuonisto on imusolmukkeiden ja imusuonten muodostama elinjärjestelmä. Imusuonisto palauttaa verisuonista tihkuvan nesteen ja suolistosta imeytyvän rasvan verenkiertoon.[1]

Sisällysluettelo

Anatomia


Pienin imusuonityyppi on imuhiussuoni (vas lymphocapillare), joka alkaa umpipussina kudossolujen välistä. Runsaimmin niitä on ihon ja limakalvojen epiteelin alla. Imuhiussuonten seinämät ovat ohuet ja hatarat. Seinämä muodostuu terminaalisissa imuhiussuonissa yksinkertaisesta levyepiteelistä, jota kutsutaan endoteeliksi. Endoteelisolut ovat seinämässä osittain toistensa päällä, mutta päällekkäiset osat eivät kuitenkaan ole kiinni viereisissä soluissa. Näin imuhiussuonen seinään muodostuu läppämäisiä aukkoja, joista soluvälineste pääsee imusuonistoon. Näiden aukkojen suuren koon vuoksi imuhiussuonet läpäisevät melko hyvin valkuaisaineita ja muita suurempia partikkeleita kuten bakteereja sekä soluja. Nesteen aiheuttama paine imusuonen sisällä pakottaa läpät kiinni, jolloin imuneste ei pääse takaisin soluvälitilaan.

Imuhiussuonet yhtyvät suuremmiksi imusuoniksi, imusuonirungoiksi (toisinaan käytetään myös nimeä imutierungot) (trunci lymphatici):

Suurin imusuonirunko on rintatiehyt (ductus thoracicus), joksi yhtyvät alaruumiista ja yläruumiin vasemmasta puoliskosta imunestettä tuovat imusuonirungot. Rintatiehyt laskee verenkiertoon vasemman solislaskimon (vena subclavia) ja vasemman sisemmän kaulalaskimon (vena jugularis interna) kulmauksessa. Oikean puolen pään ja rinnanseudun imuneste kerääntyy kuitenkin oikeaan imutiehyeen (ductus lymphaticus dexter), joka laskee verenkiertoon oikean solislaskimon (vena subclavia) ja oikean sisemmän kaulalaskimon (vena jugularis interna) kulmauksessa. Ennen verenkiertoon laskemistaan imuneste suodattuu ainakin yhden imusolmukkeen lävitse.

Imusuonten histologinen rakenne muistuttaa laskimoiden rakennetta. Suonissa on yhdensuuntaisia läppiä, jotka estävät nesteen takaisinvirtauksen väärään suuntaan. Lisäksi suurempien imusuonten seinämässä on ohut kerros sileää lihasta. Imunesteen aiheuttama seinämän venytys saa aikaan tämän lihaksen rytmisen supistumisen, joka puolestaan työntää imunestettä eteenpäin suonessa.

Alemmilla selkärankaisilla imusuonistoon liittyy laajoja onteloita, esimerkiksi sammakkoeläinten lymfapussit.

Tehtävät


Imusuoniston tehtäviin kuuluu erilaisten aineiden kuljetus kudoksista verenkiertoon. Imusuonten yksi tehtävä on kuljettaa elimistön kuona-aineita hajotettaviksi[2].

Imuneste koostuu hiusverisuonista solujen väliseen tilaan tihkuneesta veriplasmasta, joka imeytyy imuhiussuoniin. Samalla imuneste kuljettaa takaisin verenkiertoon verestä kudosnesteeseen joutuneet proteiinit sekä imusolut. Imusuonisto kuljettaa myös joitakin ravintoaineita suolistosta verenkiertoon - erityisen tärkeä rooli sillä on rasvojen kuljetuksessa, sillä ne imeytyvät suolistosta pääasiassa suoliston imusuoniin.

Tutkijat olettavat, että aivokalvon imusuonet kuljettavat glymfaattisen järjestelmän huuhtomat jäteproteiinit ja -peptidit pois aivoista. Aivokalvojen imusuonet muuttuvat kuitenkin rakenteellisesti iän myötä ja alkavat toimia laiskemmin ihmisen vanhetessa. [3].

Imunesteen kiertoa ylläpitävät imusuonten seinämien sileät lihakset. Lisäksi imunesteen virtaukseen vaikuttavat painovoima, luustolihasten liikkeet sekä viereisten valtimoiden painepulssit - liikkuminen siis edistää imunesteen virtausta.

Katso myös


Lähteet


Viitteet

  1. Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 179. 5.–7. painos. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8.
  2. Uni ja liikunta puhdistavat aivot, mutta korkea verenpaine heikentää pään pesukoneen tehoa. Helsingin Sanomat 21.10.2019. https://www.hs.fi/tiede/art-2000006278075.html
  3. Uni ja liikunta puhdistavat aivot, mutta korkea verenpaine heikentää pään pesukoneen tehoa. Helsingin Sanomat 21.10.2019. https://www.hs.fi/tiede/art-2000006278075.html








Luokat: Immuunijärjestelmä








Tiedot vuodesta: 22.05.2020 12:49:59 CEST

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-by-sa-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.