Galatia


Galatia (m.kreik. Γαλατία) oli antiikin aikainen alue Vähässä-Aasiassa eli nykyisessä Turkissa nykyisen Ankaran kaupungin ympärillä. Maakunta on saanut nimensä sinne noin vuonna 278 eaa. siirtyneistä kelteistä eli ”galleista”.

Historia


Aleksanteri Suuren valtakunta hajosi hänen kuolemansa jälkeen useaan osaan. Aleksanterin sotapäällikkö Lysimakhos hallitsi Traakiassa kuolemaansa vuonna 281 eaa. asti. Pohjoisesta tulleet keltit murtautuivat Lysimakhoksen kuningaskunnan rippeiden läpi. Keltit hyökkäsivät muun muassa Kreikkaan, jossa heidät kukistettiin Delfoin edustalla vuonna 279 eaa. Osa kelteistä asettui Traakiaan, jossa he perustivat Tyliksen kuningaskunnan. Tämä kuningaskunta hajosi kuitenkin noin vuonna 212 eaa.[1]

Osa kelteistä siirtyi Vähään-Aasiaan johtajansa Lutariuksen tai Leonnoriuksen johdolla vuonna 278 eaa. Osa heistä saapui Bithyniaan Nikomedeen pyynnöstä. Nikomedes käytti kelttejä sodassaan vallanhavittelijaa Zipoetestä vastaan. Keltit hyökkäsivät kuitenkin Vähän-Aasian kreikkalaisia kaupunkeja vastaan. Vähään-Aasiaan muutti kokonaisia kelttiheimoja (tolistoagii, tectosages ja trocmi). Aluksi keltit elivät ryöstelemällä kaupunkeja ympäri Vähää-Aasiaa. Useat hallitsijat joutuivat pakon edessä maksamaan suuria lunnaita päästäkseen heistä eroon. Seleukidit yrittivät kukistaa keltit, koska he pitivät Vähää-Aasiaa osana omaa aluettaan. Antiokhos I kukistikin keltit taistelussa, joka käytiin joskus vuoden 270 eaa. paikkeilla. Keltit eivät kuitenkaan kukistuneet vaan jatkoivat toimintaansa. Keltit toimivat myös palkkasotilaina eri hellenististen hallitsijoiden armeijoissa.[1]

Keltit kukisti perusteellisesti Pergamonin kuningas Attalos I. Keltit asettuivat sen jälkeen Fryygian pohjoisosaan, joka sai nimekseen Galatia kelttien mukaan. Galatiaan asetuttuaan keltit pitivät vielä kiinni entisistä heimoryhmittymistään. Galatialaisten yläluokka alkoi hellenisoitua 100-luvulla eaa.[1]

Rooman vallan aikana Galatia muodosti oman Galatian provinssinsa.

Lähteet


  1. a b c Boardman, John et. al.: The Cambridge Ancient History VII Part 1, s. 425. Cambridge University Press, 1984. ISBN 052123445X.

Aiheesta muualla











Luokat: Galatia




Tiedot vuodesta: 26.04.2021 11:29:26 CEST

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-BY-SA-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.