Friisia


Friisinmaa, myös Friisia tai Friislanti[1] (saks. Friesland, engl. Frisia)[2] on historiallinen maakunta Luoteis-Saksassa ja Alankomaiden koillisosassa[1] rannikkoalueella Pohjanmeren kaakkoisosassa. Friisinmaa on friisien perinteistä asuma-aluetta. Friisinmaa ulottuu nykyisen Hollannin luoteisosasta Tanskan rajalle saakka.

Friisinmaa jaetaan yleensä kolmeen alueeseen[2]:

Friisinmaan edustalla sijaitsevat pitkänä saariketjuna Friiseinsaaret.

Historia


Friisit rupesivat asuttamaan Friisinmaata noin 200 eaa.[1] 600–700-luvuilta on ensimmäiset maininnat Friisinmaan kuningaskunnasta. Friisinmaan keskus oli tuolloin Utrechtissä Hollannissa. Alueen länsiosat liitettiin Hollannin maakuntaan 1100-luvulla. Lukuisat tulvat loivat alueelle Zuiderzeen. 1400-luvulla Bremen, Hampuri ja Tanska valloittivat suurimman osan itsenäisestä Friisinmaasta. Pier Gerlofs Donian johtama itsenäisyystaistelu epäonnistui. Hollannin Friesland oli itsenäinen 1581–1795.

Lähteet


  1. a b c Facta2001, WSOY 1982, 5. osa, palsta 5
  2. a b Hakulinen, Kerkko ja Paikkala, Sirkka: Pariisista Papukaijannokkaan. Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus (Kotus), 2013. ISBN 978-952-5446-80-7. (suomeksi)

Aiheesta muualla


Tämä Eurooppaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.









Luokat: Friisia




Tiedot vuodesta: 30.11.2020 07:12:28 CET

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-BY-SA-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.