Estuaari - fi.LinkFang.org

Estuaari




Estuaari on maa-alueen osittain suojaama jokisuualue, jossa yhden tai sitä useamman joen makea vesi sekoittuu suolaisen meriveden kanssa murtovedeksi.[1]

Estuaareja on monen muotoisia ja kokoisia; niistä monet ovat lahtia, laguuneita tai vuonoja.[1] Tyypillisesti ne ovat paljon leveämpiä kuin niihin laskeva joki ja levenevät merelle päin mentäessä. Kaikki lahdet, laguunit tai vuonot eivät kuitenkaan ole estuaareja – näiden perusominaisuus on nimenomaisesti makean ja suolaisen veden sekoittuminen.

Estuaareja esiintyy jokien suilla varsinkin alueilla, joissa vuorovesi on niin voimakas, että merivesi virtaa ajoittain joen uomaa pitkin päinvastaiseen suuntaan.[1] Tästä syystä esimerkiksi Euroopassa estuaarit ovat yleisiä Atlanttiin, Pohjanmereen ja Jäämereen laskevien jokien suilla, mutta harvinaisia Itämerellä, Välimerellä ja Mustallamerellä. Monet nykyiset estuaarit ovat syntyneet jääkauden päättyessä, jolloin sulamisvedet nostivat meren pintaa niin, että jokilaaksot jäivät osittain merenpinnan alle.[1]

Tunnettuja estuaareja ovat Pohjoiseen jäämereen laskevien suurten jokien kuten Obin ja Jenisein estuaarit, Pohjois-Amerikan Suurten järvien vedet keräävä Saint Lawrence -joen estuaari Quebecissa, Delawarenlahti ja Chesapeakenlahti Yhdysvaltain itärannikolla, San Franciscon lahti sekä Puget Sound sen länsirannikolla sekä Rio de la Plata, Uruguay- ja Paranájoen yhteinen estuaari Argentiinan ja Uruguayn rajalla. Eurooppalaisia estuaareja ovat mm. Thamesin estuaari sekä Trentin ja Ousen yhteinen estuaari Humber Englannissa, Saksassa sijaitsevat Elben ja Weserin jokisuut ja Ranskassa muun muassa Seinen ja Loiren estuaarit sekä Gironde, joka on Garonnen ja Dordognen yhteinen estuaari. Asovanmeri on Don- ja Kubanjokien yhteinen estuaari Mustanmeren reuna-alueella.

Itämerta voidaan myös pitää siihen laskevien jokien yhteisenä suurena estuaarina.lähde?

Estuaareihin muodostuu usein ainutlaatuisia ekosysteemejä, joiden eliöt ovat erikoistuneet elämään murtovesialueilla.[1]

Katso myös


Lähteet


  1. a b c d e "estuary." The Columbia Electronic Encyclopedia, Sixth Edition. Columbia University Press., 2003. Answers.com 16 Nov. 2009. http://www.answers.com/topic/estuary

Aiheesta muualla










Luokat: Ekosysteemi | Estuaarit








Tiedot vuodesta: 21.05.2020 08:20:52 CEST

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-by-sa-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.