Empiirinen koulukunta - fi.LinkFang.org

Empiirinen koulukunta


Empiirinen koulukunta (m.kreik. Ἐμπειρικοί, Empeirikoi) oli lääketieteellinen koulukunta antiikin Kreikassa ja Roomassa. Koulukunnan perustajina pidetään Serapion Aleksandrialaista ja Filinos Koslaista kolmannella vuosisadalla jaa.

Koulukunnan jäseniä kutsuttiin empiirikoiksi siksi, että he katsoivat perustavansa toimintansa ainoastaan havaintoihin eli ilmeisiin tosiseikkoihin, ja pyrkivät jättämään teoretisoinnin esimerkiksi sairauksien syitä koskien. Näin ollen he olivat vastakohta toiselle antiikin lääketieteen koulukunnalle, dogmaattiselle koulukunnalle. Kolmas koulukunnista, metodinen koulukunta, sijoittui näkemyksissään näiden kahden puoliväliin.[1]

Empiirisen koulukunnan tunnettuja jäseniä ovat muun muassa kreikkalaiset Apollonios Kitionlainen, Glaukias, Herakleides, Bakkhios, Zeuksis, Menodotos, Theodas, Herodotos ja Aiskhrion, sekä gallialainen Marcellus Empiricus. Sekstos Empeirikos oli empiristi lisänimeltään, mutta antaa itse ymmärtää kannattavansa enemmän metodisen koulukunnan näkemyksiä: hän oli filosofiselta koulukunnaltaan pyrrhonisti, ja katsoi, etteivät empiirisen koulukunnan näkemykset ole yhteensopivia pyrrhonistisen skeptisismin kanssa, koska koulukunta esittää positiivisia väitteitä ei-ilmeisten asioiden tavoittamattomuudesta[2][3].

Lähteet


  1. Bury, Robert Gregg: Alaviite a, s. 146-147. Teoksessa Sextus Empiricus; Bury, R. G. (toim.): Outlines of Pyrrhonism. Loeb Classical Library. Harvard University Press, 1955.
  2. Bury, Robert Gregg: "Introduction", s. xli. Teoksessa Sextus Empiricus 1955.
  3. Sekstos Empeirikos: Pyrrhonismin pääpiirteet I.236-237.








Luokat: Antiikin lääketiede








Tiedot vuodesta: 30.11.2020 07:45:18 CET

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-by-sa-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.