| Beninin tasavalta République du Bénin |
|
|---|---|
|
|
|
| Valtiomuoto | tasavalta |
| Presidentti | Patrice Talon |
| Pääkaupunki |
Porto-Novo[1] (lainsäädännöllinen) Cotonou[1] (hallinnollinen) |
| Muita kaupunkeja |
Natitingou (243 414 as.) Abomey Ouidah Parakou Grand-Popo |
| Pinta-ala | |
| – yhteensä | 112 622[2] km² (sijalla 102) |
| – josta sisävesiä | 1,8 % |
| Väkiluku (2013) | 9 877 292[2] (sijalla 90) |
| – väestötiheys | 89,3 / km² |
| – väestönkasvu | 2,84[2] % (2013) |
| Viralliset kielet | ranska |
| Valuutta | CFA-frangi (XOF) |
| BKT (2012) | |
| – yhteensä | 15,8 miljardia USD (PPP)[2] (sijalla 139) |
| – per asukas | 1700 USD |
| HDI (2019) | 0,545[3] (sijalla 158) |
| Elinkeinorakenne (BKT:sta) | |
| – maatalous | 35,9[2] % |
| – teollisuus | 6,4[2] % |
| – palvelut | 57,7[2] % |
| Aikavyöhyke | UTC+1 |
| – kesäaika | ei käytössä |
| Itsenäisyys – Ranskasta |
1. elokuuta 1960 |
| Lyhenne | BJ |
| – ajoneuvot: | DY |
| – lentokoneet: | TY |
| Kansainvälinen suuntanumero |
+229 |
| Motto | Fraternité, Justice, Travail (Veljeys, oikeus, työ)[4] |
| Kansallislaulu | L’Aube Nouvelle |
| Edeltäjä(t) |
Beninin kansantasavalta (1975–1990) Dahomeyn tasavalta (1958–1975) Ranskan Dahomey (1894–1958) Dahomeyn kuningaskunta (1600–1894) |
|
1Porto-Novo on perustuslaillinen pääkaupunki, Cotonou hallinnollinen pääkaupunki. |
|
Beninin tasavalta eli Benin (vuoteen 1975 Dahomey) on valtio Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat lännessä Togo, pohjoisessa Burkina Faso ja Niger, sekä idässä Nigeria. Etelässä Benin rajoittuu Guineanlahteen. Beninin virallinen pääkaupunki on Porto-Novo, mutta hallitus kokoontuu Cotonoussa.
Beninistä laivattiin lukemattomia orjia Amerikkaan 1700- ja 1800-luvulla. Sen jälkeen kun maa itsenäistyi Ranskan alaisuudesta vuonna 1960, siellä tehtiin lukuisia vallankaappauksia. Vuosina 1975–1989 se oli marxilainen valtio, Beninin kansantasavalta. Asukkaita on 42 etnisestä ryhmästä. Asutus keskittyy maan eteläosaan. Maatalouden tulot tulevat pääasiassa puuvillasta.[5]
Nykyisen Beninin alueella on ollut ihmisasutusta kivikaudelta lähtien.[6] Pohjoisen kanta-asukkaita ovat gurmat, jotka idästä tulleet barbat työnsivät kohti koillista. Etelän kansoja ovat fonit ja heille sukua olevat adžat. 1400–1800-luvuilla maan koillisosa kuului Bariban valtakuntaan.[7]
Portugalilaiset saapuivat maan rannikolle 1400-luvulla. Orjarannikkona tunnetusta alueesta tuli 1500-luvulla yksi Afrikan suurimmista orjakaupan keskuksista. Ranskalaiset, hollantilaiset ja englantilaiset rakensivat sinne linnoituksia ja kauppapaikkoja. Rannikkoalueen valtioita olivat Ouidah, Allada ja Adjatché. Niiden asukkaat harjoittivat metsästystä, kalastusta ja käsityöammatteja. Fonit perustivat viimeistään 1600-luvulla merkittävän Dahomeyn valtion. Sen asukkaiden pääelinkeinoja olivat kuokkaviljely ja rannikolla kalastus. Käsityöammatit olivat pitkälle kehittyneitä. Dahomeyn yhteiskuntajärjestelmä perustui perinteiseen patriarkalismiin, feodalismiin ja orjuuteen.[7]
Orjakauppa vahingoitti suuresti alueen yhteisöjä. 1700-luvun alussa Ouidahin kautta vietiin vuosittain 16–20 tuhatta orjaa. Orjakauppaa jatkettiin 1800-luvun loppupuolelle saakka sen virallisesta kiellosta huolimatta. Orjakauppiaiden toiminta synnytti alueen kansojen välille sotia, joiden seurauksena kokonaiset seudut autioituivat. Britannia ja Ranska pyrkivät hyötymään paikallisten valtioiden heikentymisestä. 1880-luvun loppuun mennessä rannikkoseudusta tuli Ranskan protektoraatti.[7] Vuosina 1886–1894 aluetta kutsuttiin Beninin siirtomaaksi.[8]
Porto-Novosta muodostui 1890-luvulla Ranskan siirtomaavallan tukikohta. Marraskuussa 1892 ranskalaisten onnistui vallata Dahomeyn pääkaupunki Abomey. Sen hallitsija Béhanzin jatkoi taistelua seuraavan vuoden loppuun saakka. Vuonna 1894 Dahomeysta ja sen eteläpuolisesta alueesta tuli Ranskan siirtomaa, Ranskan Dahomey. Vuonna 1897 ranskalaiset valloittivat Bariban pääkaupungin Nikkin. Seuraavana vuonna Bariba jaettiin Ranskan Dahomeyn ja brittiläisen Nigerin rannikon protektoraatin kesken. Ranskan ja Britannian välisen rajan määrittelemisen jälkeen Dahomey liitettiin vuonna 1904 Ranskan Länsi-Afrikkaan. Siirtomaaisännät pakottivat paikallisen väestön maksamaan veroja, suorittamaan pakkotöitä ja rakentamaan rauta- ja maanteitä. Maatalous keskittyi öljypalmun viljelyyn.[7]
Ensimmäisen maailmansodan aikaiset raskaat verot ja sotilaiden pakko-otot synnyttivät vuosina 1916–1917 kapinoita eri puolilla maata. Euroopassa opiskelleet dahomeylaiset perustivat vuonna 1910 ranskalaisen Ihmisoikeusliigan osaston, joka vuonna 1923 järjesti Porto-Novossa siirtomaavallan vastaisen mielenosoituksen. Maan eteläosan vallanneet levottomuudet tukahdutettiin ankarasti. 1920–1930-luvuilla perustettiin ensimmäiset sanomalehdet, joista merkittävin oli Cotonoussa ilmestynyt antikolonialistinen Voix du Dahomey (”Dahomeyn ääni”).[7]
Dahomeyn teollisuus, liikenne ja rakennustoiminta alkoivat kehittyä toisen maailmansodan jälkeen. Maahan muodostui kansallinen sivistyneistö, porvaristo ja työväenluokka. Vapautusliikkeen nousu pakotti ranskalaiset myönnytyksiin. Vuonna 1946 Dahomeysta tuli Ranskan unioniin kuulunut merentakainen territorio. Ranskan kuvernöörin yhteyteen perustettiin neuvoa antava elin. Ensimmäiset poliittiset puolueet syntyivät alueellisten, kansallisuus- ja uskontorajojen mukaan. Sodan jälkeen perustetut ammattiliitot järjestivät vuonna 1952 yleislakon, jonka tuloksena pakkotyöjärjestelmä lakkautettiin ja hyväksyttiin työlainsäädäntö. Vuonna 1957 muodostettiin Dahomeyn ensimmäinen hallitusneuvosto, jonka johtajaksi tuli edistyspuolueen Sourou Migan Apithy. Vuonna 1958 järjestetyn kansanäänestyksen jälkeen Dahomeysta muodostettiin Ranskan yhteisöön kuulunut autonominen tasavalta. Perustuslaki hyväksyttiin helmikuussa 1959.[7]
Dahomeyn tasavalta julistettiin itsenäiseksi tasavallaksi 1. elokuuta 1960. Samalla se erosi Ranskan yhteisöstä. Uusi perustuslaki hyväksyttiin marraskuussa. Joulukuussa järjestetyissä vaaleissa maan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Hubert Maga. Kansalliskokouksen voitti Magan johtama Dahomeyn yhtenäisyyspuolue, joka seuraavana vuonna julistettiin maan ainoaksi puolueeksi. Huhtikuussa 1961 Magan hallitus solmi Ranskan kanssa yhteistyösopimuksen, joka antoi entisille siirtomaaisännille huomattavan roolin Dahomeyn taloudessa ja poliittisessa elämässä. Maan taloudellinen tilanne heikkeni, riippumattomat ammattiliitot kiellettiin, poliittiset ja heimoristiriidat syvenivät.[9]
Lokakuussa 1963 järjestetty yleislakko johti hallituksen eroon. Ammattiliittojen tuella valta siirtyi eversti Christophe Soglon johtaman armeijan esikunnan käsiin, joka hajotti kansalliskokouksen ja kielsi yhtenäisyyspuolueen toiminnan. Tammikuussa 1964 hyväksyttiin uusi monipuoluejärjestelmän sallinut perustuslaki. Samaan aikaan järjestetyissä vaaleissa presidentiksi valittiin Sourou-Migan Apithy ja varapresidentiksi (pääministeriksi) Justin Ahomadegbé, jotka molemmat edustivat vasta perustettua Dahomeyn demokraattista puoluetta. Uusi hallitus jatkoi yhteistyötä Ranskan kanssa. Sen toimintaa vaikeutti kahden johtajan välinen kilpailu.[9]
Vuonna 1965 ammattiliittojen ja opiskelijoiden tukema armeija syrjäytti Apithyn ja Ahomadegbén ja siirsi vallan upseerien muodostamalle väliaikaiselle hallitukselle. Uusi presidenttivaltainen perustuslaki hyväksyttiin maaliskuussa 1968. Sotilaat kielsivät syrjäytettyjen poliittisten johtajien toiminnan ja asettivat ehdokkaakseen Émile Zinsoun, joka samana vuonna valittiin presidentiksi. Zinsoun hallitus tukahdutti opposition toiminnan ja jatkoi yhteistyötä länsimaiden kanssa.[9]
Joulukuussa 1969 tapahtui jälleen uusi sotilasvallankaappaus. Sotilaat kutsuivat Magan, Apithyn ja Ahomadegbén takaisin maahan jatkamaan poliittista toimintaansa. Vuoden 1970 vaalien jälkeen perustettiin Magan, Apithyn ja Ahomadegbén muodostama presidenttineuvosto, triumviraatti jonka johtotehtäviä oli tarkoitus vaihtaa kahden vuoden välein. Virkamiesten ja porvariston tukema hallitus osoittautui kykenemättömäksi ratkaisemaan maan taloudellisia, alueellisia ja etnisiä ongelmia.[9]
Armeijan varaesikuntapäällikkö Mathieu Kérékoun johtamat upseerit kaappasivat vallan lokakuussa 1972. Sotilashallitus ilmoitti tavoitteekseen maan poliittisen ja taloudellisen riippumattomuuden lujittamisen. Ulkomaisen pääoman määräysvallasta pyrittiin vapautumaan lisäämällä valtion taloudellista ohjausta. Hallituksen yhteyteen vuonna 1972 perustetun sotilasneuvoston korvasi seuraavana vuonna armeijan, poliisin ja kansalaisjärjestöjen edustajista koostunut kansallinen vallankumousneuvosto, joka marraskuussa 1974 julisti tavoitteekseen sosialismin rakentamisen. Marraskuussa 1975 perustettiin Beninin kansan vallankumouspuolue, jonka keskuskomitean puheenjohtajaksi valittiin Kérékou. Samalla päätettiin maan nimen muuttamisesta Beninin kansantasavallaksi[9] (muinainen Beninin kuningaskunta sijaitsi nykyisen Nigerian alueella).[10]
Vuonna 1977 hyväksytty Beninin kansantasavallan perustuslaki vahvisti maan sosialistisen suuntauksen. Marraskuussa 1979 pidettiin uuden lainsäädäntöelimen, kansallisen vallankumouskokouksen ensimmäiset vaalit. Helmikuussa 1980 kokous valitsi Kérékoun Beninin presidentiksi.[9] Taloutta pyrittiin kehittämään valtionyhtiöitä ja osuuskuntia perustamalla, mutta samalla jatkettiin yhteistyötä myös ulkomaisten yritysten kanssa. Ranskan ja muiden länsimaiden ohella laajennettiin suhteita Neuvostoliittoon ja muihin sosialistisiin maihin.[11]
Vuonna 1989 Kérékou äänestettiin kolmannelle presidenttikaudelleen. Marxismi-leninismistä valtion virallisena ideologiana luovuttiin. Maassa oli useita hallituksen vastaisia lakkoja ja mielenosoituksia.[12]
1990-luvun alussa Kérékou taipui koti- ja ulkomaiseen paineeseen laillistaen monipuoluejärjestelmän ja järjestäen vapaat vaalit 1991. Vaaleissa Kérékoun seuraajaksi nousi pääministeri Nicéphore Soglo. Vuoden 1996 presidentinvaaleissa Kérékou nousi kuitenkin jälleen valtaan ja uusi kautensa vuoden 2001 vaaleissa, joita häviäjät syyttivät vilpillisiksi.
Maaliskuussa 2006 Yayi Boni voitti presidentinvaalit. Huhtikuussa 2007 hänen puolueensa voitti enemmistön parlamentissa.[12]
Vuoden 2008 paikallisvaalit olivat sekasortoiset, vaaleja jouduttiin lykkäämään ja keskusvaalilautakunnan jäseniä joutui syytteeseen kymmenientuhansien vaalilippujen varastamisesta. Hallitus lupasi luoda tietokoneelle talletetun pysyvän äänestäjäluettelon tulevia vaaleja varten.[13]
Vuoden 2019 parlamenttivaaleissa oli vain 2 puoluetta, loput "eivät pystyneet toimittamaan kaikkia vaadittavia asiakirjoja vaalikomissiolle ajoissa".[14]
Benin on tasavalta, jossa presidentti on sekä valtionpäämies että hallituksen johdossa. Pääministeriä ei ole. Presidentti valitaan viideksi vuodeksi yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla. Yksikamarisessa eduskunnassa on 83 kansanedustajaa, jotka valitaan neljän vuoden kaudelle yleisillä vaaleilla. Äänioikeuden ikäraja on 18 vuotta.[2]
Beninin presidenttinä on toiminut vuodesta 2016 liikemies ja poliitikko Patrice Talon.
Vuoden 2015 parlamenttivaalien jälkeen suurimmat puolueet ovat Force Cauris pour un Bénin émergent eli FCBE (33 paikkaa), L'Union fait la Nation eli UN (13 paikkaa) ja Parti du renouveau démocratique PRD (10 paikkaa).[15]
Benin on yksi Afrikan vakaimmista demokratioista, vaikka korruptio rehottaakin maassa.[16]
Beninin puolustusvoimat muodostuvat maavoimista, ilmavoimista ja laivastosta. Varusmiespalvelu alkaa 21-vuotiaana ja kestää 18 kuukautta. Sekä miehet että naiset voivat hakeutua vapaaehtoisiksi jo 18 vuotta täytettyään.[2] Ilmavoimilla on neljä italialaista A109HO Hirundo -hyökkäyshelikopteria, Aérospatiale AS350B Ecureuil -kuljetushelikopteri ja kaksi kuljetuskonetta: DHC-6 Twin Otter ja Hawkerin Hawker-Siddeley HS748.[17] Merivoimilla on puolustettavanaan vain 120 km pitkä rannikkokaistale, missä ne taistelevat merirosvoja vastaan pienillä kovapohjaisilla kumiveneellä .[18]
Benin on pyrkinyt ulkosuhteissaan sovittelijan rooliin Liberian, Guinea-Bissaun ja Togon viimeaikaisissa kriiseissä. Se lähetti joukkojaan YK:n alaisuuteen Haitiin. Beniniläisiä rauhanturvaajia toimii Norsunluurannikolla ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.[19] Benin on Länsi-Afrikan talousyhteisö ECOWASin jäsen.[20] Beninillä on ollut YK:n turvallisuusneuvostossa paikka vuosina 1976–1977 ja 2004–2005.[21]
Benin on jaettu kahteentoista departementtiin (départements), jotka on jaettu edelleen 77 piirikuntaan (communes). Ne jakautuvat pienempiin arrodissementteihin (arrondissements), joita on 545, ja nämä vielä kyliin (villages), kaupunginosiin (quartiers), kaupunkilähiöihin (quartiers de ville) tai kaupunkialueisiin (quartiers urbains).[22]
| Hallintoalue | Pääkaupunki[23] | Pinta-ala (km2) | Väkiluku (2013)[24] |
|---|---|---|---|
| Alibori | Kandi | 25 683 | 867 463 |
| Atakora | Natitingou | 20 459 | 777 262 |
| Atlantique | Allada | 3 233 | 1 398 229 |
| Borgou | Parakou | 25 310 | 1 214 249 |
| Collines | Dassa-Zoumé | 13 561 | 714 477 |
| Kouffo | Aplahoué | 2 404 | 745 328 |
| Donga | Djougou | 10 691 | 543 130 |
| Littoral | Cotonou | 79 | 679 012 |
| Mono | Lokossa | 1 396 | 497 243 |
| Ouémé | Porto-Novo | 2 835 | 1 100 404 |
| Plateau | Pobè | 1 865 | 622 372 |
| Zou | Abomey | 5 106 | 851 580 |
Benin voidaan jakaa viiteen maantieteelliseen vyöhykkeeseen. Etelässä kasvaa palmuja laguunien pilkkomalla rannikkovyöhykkeellä. Pohjoisessa rautapitoinen savimaa vuorottelee soisempien alueiden kanssa ja tarjoaa kasvualustan öljypalmuille. Maan keskiosa on metsäisää, paikoin kumpuilevaa savannia. Atacoran vuoristo maan luoteisosassa on maan korkeinta seutua, koillisosa taas kuuluu Nigerjoen laaksoon.[25] Beninin korkein kohta on Mont Sokbaro (658 m).[2]
Rannikkokaistaleella on kaksi sadekautta, touko–kesäkuussa ja lokakuussa. Maan pohjoisosassa on vain yksi sadekausi, joka alkaa touko–kesäkuussa ja jatkuu lokakuuhun asti.[26]
Ihmisen vuosisatoja jatkunut toiminta ja kuivemmaksi muuttuva ilmasto ovat tuhonneet suuren osan Beninin luonnontilaisista metsistä. Ikimetsää on jäljellä pieninä laikkuina kosteilla alueilla, lukuisissa uskonnollisista syistä suojatuissa metsiköissä sekä joenvarsimetsissä. Viimeisiä jäljellä olevia joenvarsimetsiä pyritäänkin suojelemaan pirstaloitumiselta. FAO arvioi vuonna 1980, että vain 0,4 prosenttia Beninin pinta-alasta oli oikeaa tiheää metsää. Savanni on hallitseva ekosysteemi. Maassa elää noin 3000 kasvilajia, selvästi vähemmän kuin kosteammissa naapurimaissa. Noin kolmannes näistä on joenvarsimetsien lajeja.[27]
Beninin kallioperässä vallitsevia syväkivilajeja ovat migmatiitit, gneissit ja graniitit. Sedimenttikiviä on kahdella alueella. Maan luoteisosassa on sedimenttivyöhyke, joka jatkuu Togon ja Ghanan puolelle. Etelässä on itä-länsisuuntainen paksu sedimenttikerrostuma. Molemmista on löytynyt fosfaatteja. Suurimittaisen fosfaattikaivostoiminnan ei kuitenkaan ole arvioitu kannattavan. Kalkkikivialueilta louhitaan sekä marmoria että sementin raaka-ainetta.[28]
Pendjarin kansallispuisto Beninin luoteisosassa yhdistyy Nigerin W-kansallispuistoon. Siellä on virtahepoja, leijonia, puhveleita, elefantteja, apinoita, antilooppeja ja yli 300 lajia lintuja.[29]
Abomeyn kuninkaalliset palatsit maan keskiosassa on Unescon maailmanperintökohde.[30]
1980-luvun lopulla silloinen keskusjohtoinen sosialistinen valtio alkoi etsiä apua länsimaista ja siirtyi vuonna 1990 markkinatalouteen. Entisiä valtion toimintoja on yksityistetty, ja hallitus on luvannut IMF:lle jatkaa yksityistämistä.[19] Vaikka Beninin talous onkin kasvanut paljon viime vuosina, maa on silti yksi maailman köyhimmistä maista.[16]
Maan talous perustuu maataloudelle, joka tuottaa 33 prosenttia bruttokansantuotteesta.[2] Merkittävimmät ruokakasvit ovat kassava (tapioka, maniokki), jamssi ja maissi. Tärkein vientituote on puuvilla, joka tuo 80 prosenttia vientituloista.[19] Maa onkin yksi Afrikan suurimmista puuvillan tuottajista.[16] Puuvillapelloilla käytetyt hyönteismyrkyt muodostavat ympäristöriskin. 1900-luvun lopussa viljelijöitä kuoli DDT:n sukuisen aineen käyttöön. Palmuöljy oli tärkeä tuote 1980-luvulla, ja sen viljelyn lisäämistä harkitaan jälleen. Palmuöljyn pelätään kuitenkin syrjäyttävän ravintokasvien viljelyä maan tiheästi asutussa eteläosassa.[31]
1980-luvun alussa Beninin edustalta alettiin porata öljyä pienehköstä esiintymästä. Tuotanto on loppunut, mutta uusia kaivauskohteita etsitään.[19] Maassa on myös marmoria ja kalkkikiveä sekä pieniä kultaesiintymiä, mutta kaivannaisten hyödyntäminen on vähäistä, lähinnä puuttuvan infrastruktuurin takia.[31]
Beninin tuottamasta sähköstä 100 megawattia tulee vesivoimasta, 249 megawattia dieselin ja raskaan polttoöljyn käyttämisestä. Maahan on suunnitteilla neljä aurinkovoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 45 MW. Sähköliittymä on noin kolmanneksella kotitalouksista: kaupungeissa yli puolella mutta maaseudulla alle kymmenellä prosentilla.[32]
Beninissä on kuusi lentokenttää, mutta vain yhden kiitotie on päällystetty. Vesiväylää on 150 km Niger-joessa maan pohjoisrajalla. Ainoa merkittävä satamakaupunki on Cotonou.[2] Naapurimaista pääsee Beniniin myös maanteitse. Esimerkiksi matka Nigerin Niameystä Cotonouhun kestää 13–15 tuntia, Togon Lomésta Cotonouhun kolme tuntia. Linja-autoja kulkee harvakseltaan ja ne saattavat olla täynnä, joten monille reiteille suositellaan kimppataksien eli bush taxin käyttämistä. Nämä ovat yleensä farmariautoja, joskus minibusseja, jotka on muunnettu joukkoliikennevälineiksi lisäämällä penkkejä.[33] Kaupungeissa ja kylissä tavallinen kuljetusväline on Zemidjan.
Rautateitä Beninissä on 438 kilometriä. Rautatieverkostoa kehitetään parhaillaan: se korjataan perusteellisesti ja rakenteilla on yhteys naapurivaltio Nigerin pääkaupunkiin Niameyhyn.
Beninin väestö on keskittynyt maan eteläosaan. Suurin etninen ryhmä ovat fonit, joihin kuuluu 39 prosenttia väestöstä. Muita etnisiä ryhmiä ovat muun muassa adjat (noin 15 prosenttia), jorubat (noin 12 prosenttia), sombat ja baribat.[2]
Suuri osa väestöstä tunnustaa perinteistä animistista uskoa, jonka muodot vaihtelevat eri etnisillä ryhmillä. Kristittyjä on noin 35 prosenttia ja muslimeita noin 20 prosenttia väestöstä. Monet nimellisesti islamiin tai kristinuskoon kääntyneet harjoittavat kuitenkin myös animistista uskoa.[19]
Ethnologue: Languages of the World-kirjan laskujen mukaan Beninissä puhutaan 53 kieltä.[34] Maan virallinen kieli on ranska.[35]
| nimi | puhujia | laskentavuosi | muuta |
|---|---|---|---|
| Adja | 360 000 | 2006 | Monojoesta etelään |
| Bariba | 460 000 | 1995 | Keski- ja pohjoisosassa |
| Fon | 1,4 milj. | 2006 | |
| Gun | 320 000 | 2006 | Lounaisosassa ja Nigeriassa |
| Hausa | 800 000 | 2006 | Atagora, Borgou |
| Joruba | 465 000 | 2006 | Porto-Novo, kaupungit, kylät |
Beninissä on yleinen HIV/AIDS-epidemia: noin 1,2 prosenttia aikuisista arveltiin olevan HIV-positiivisia vuonna 2006. Ensimmäinen tapaus diagnosoitiin vuonna 1986. Virusta on havaittu eniten seksityöläisillä ja heidän asiakkaillaan, rekkakuskeilla, verenluovuttajilla, nuorilla ihmisillä ja tuberkuloosipotilailla.[36] Vuosina 2001–2007 HIV:tä kantavien määrä kasvoi hitaammin kuin väestön kokonaismäärä, joten tartunnan saaneiden prosenttiosuus pieneni hiukan. Vuonna 2007 arvioitiin, että noin 20 000 ihmistä olisi tarvinnut antiretroviraalilääkitystä, ja noin puolet heistä sai sitä. Hoitoa saavien määrä on kasvanut nopeasti, sillä vuonna 2004 se oli alle 20 prosenttia. Aidsiin vuosittain kuolleiden määrä kääntyi hitaaseen laskuun vuonna 2004.[37]
Vuonna 2007 arvioitiin, että Benin saattaa saavuttaa todennäköisesti kolme YK:n vuosituhattavoitteista: koulutukseen, tasa-arvoon ja tartuntatauteihin liittyvät tavoitteet.[38] Vuonna 2010 uutisoitiin, että Benin oli etenemässä kohti näitä tavoitteita maailman 20 parhaan maan joukossa.[39]
Lapsikuolleisuus on erittäin korkea, sillä Maailman terveysjärjestön vuoden 2015 yhteenvedon mukaan 10,0 prosenttia beniniläisistä lapsista kuoli ennen 5-vuotispäiväänsä.[40][41] Vuoden 2008 tilastojen mukaan 20 prosenttia lasten kuolemista johtui malariasta, mutta vain 12 prosenttia malariaan sairastuneista lapsista sai siihen oikeaa lääkitystä. Synnytyksissä on mukana koulutettu kätilö useasti, mutta silti 100 000 synnytyksestä 405 päättyi äidin kuolemaan vielä vuonna 2015.[42]
Beniniläisten eliniänodote on keskimäärin 57 vuotta: miehillä noin 55 ja naisilla noin 59 vuotta.[16]
Benin on kulttuurillisesti epäyhtenäinen valtio, koska sen alueelle on siirtynyt väestöä eri suunnista vuosisatojen aikana. Kansallinen identiteetti on varsinkin maaseudun asukkaille vähemmän tärkeä kuin kuuluminen tiettyyn etniseen ryhmään. Suurin ryhmä, fonit, ovat Dahomeyn kuningaskunnan perustajien jälkeläisiä. Heidän kielensä on lähellä adjojen ja gunien kieltä. Etelässä on afrobrasilialainen yhteisö, johon kuuluu eurooppalaisten kanssa tekemisissä olleita afrikkalaisia ja Brasiliasta palanneiden entisten orjien jälkeläisiä.[43] Fulanit eli pulit ovat jatkaneet pitkään paimentolaiselintapaansa ja säilyttäneet erilliskulttuurin myös asettuessaan aloilleen. Monet heistä ovat töissä armeijassa.[25]
Fonien uskonnollinen perinne keskittyy esi-isien kunnioittamiseen. Dahomeyn kuningaskunnan loistoaikoina kuninkaallisten esi-isien vuotuinen muistojuhla huipentui satojen orjien tai sotavankien uhraamiseen. Tavalliset perheet pitivät kotonaan puista patsasta, johon hierottiin palmuöljyä rukouksena esi-isille, jotta perhe ja koko kylä saisivat suojelusta. Näitä patsaita kaiverretaan edelleen.[44]
Tyypillinen beniniläinen arkiateria koostuu hiilihydraattipitoisesta puurosta tai muhennoksesta ja kastikkeesta, jossa on kasviksia ja lihaa tai kalaa. Perusmuhennoksen raaka-aine vaihtelee alueittain: etelässä käytetään riisiä, maissia ja maniokkia, kun taas pohjoisosassa käytetään hirssiä, durraa ja jamssia.[25]
Voodoon on arveltu olevan lähtöisin Beninistä ja levinneen orjaksi myytyjen beniniläisten mukana.[45]
Menestyneimpiin afrikkalaisiin muusikoihin kuuluva laulaja Angelique Kidjo on beniniläinen.[46]
Beninin kirjailijat ovat nousseet kaupunkien koulutetusta luokasta, kuten historioitsija Paul Hazoumé ja filosofi Paulin Houndtonji.[25] Beninin kansalliskirjasto toimii Porto-Novossa.
Beninissä koulu alkaa kuusivuotiaana. Ala-asteella opiskelu on pakollista ja ilmaista. Kuusivuotisen ala-asteen jälkeen voi siirtyä kolmevuotiselle yläasteelle, sieltä kolmevuotiseen ammattikouluun tai lukioon, joka johtaa yliopisto-opintoihin.[47] Ala-asteen jälkeen opetus on ollut maksullista, mutta vuonna 2007 koulumaksuista päätettiin luopua.[48] Opetuskieli on ranska. Paikalliskieliä ja englantia opetetaan yläasteella, lukiossa ja yliopistossa.[47]
Beninissä toimii useita julkisia ja yksityisiä yliopistoja, joista arvostetuimpiin kuuluu vuonna 1970 alkunsa saanut Abomey-Calavin yliopisto (ransk. Université d'Abomey-Calavi) joka toimii Cotonoussa ja läheisessä Abomey-Calavissa.[49] Cotonoussa toimii myös esimerkiksi Beninin tiede- ja teknologiayliopisto (ransk. Université des sciences et technologies du Bénin).
Beninissä luku- ja kirjoitustaitoisuus koskee ranskan kieltä. Vuonna 2018 lukutaitoisia oli koko väestöstä 42,36 prosenttia. Aikuisista naisista 31,07 prosenttia ja aikuisista miehistä 53,98 prosenttia osasi lukea ranskaa. 15–24-vuotiaista naisista lukutaitoisia oli 51,94 prosenttia ja samanikäisistä miehistä lukutaitoisia oli 69,76 prosenttia. Vuonna 1992 aikuisten lukutaitoisuus oli 27,25 prosenttia.[50][51]
Beninissä ehdottomasti suosituin urheilulaji on jalkapallo, mutta myös rugby ja tennis ovat erittäin suosittuja.[52]
Benin on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1972 alkaen, mutta jätti vuoden 1976 kisat väliin. Se ei ole saavuttanut yhtään mitalia.[53] Beninin jalkapallomaajoukkue ei ole kertaakaan esiintynyt jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuissa, ja Afrikan-mestaruuskilpailuissakin Benin on ollut mukana vain kerran, vuonna 2004. FIFA-rankingissa maa oli marraskuussa 2017 sijalla 79.[54] Maassa on 110 jalkapalloseuraa, joissa pelaa 7 800 rekisteröitynyttä pelaajaa.[55]
Grand-Popossa toimii suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus ja taiteilijaresidenssi Villa Karo.[56]
Theodora Benin. Theodora. Viitattu 13.04.2013. (englanniksi)
The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
undp.org (englanniksi)
Bénin Tourisme, viitattu 7.9.2019
National Geographic. Viitattu 17.9.2010. (englanniksi)
.
BBC News. Viitattu 18.9.2010. (englanniksi)
UNCHR. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
Yle, 2019
(ranskaksi)
www.bbc.com. 7.4.2016. BBC. Viitattu 18.12.2016. (englanniksi)
2004. MiliAviaPress. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
3/2010. US Naval Intitute USNI News. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
13.8.2010. US Department of State. Viitattu 28.12.2014. (englanniksi)
The Economic Community Of West African States. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
YK. Viitattu 21.9.2010. (englanniksi)
Statoids
Ambassade et Mission Permanente du Bénin à Genève. Viitattu 7.9.2020. (ranskaksi)
7.8.2018. INSAE. Viitattu 7.9.2020. (englanniksi)
Countries and Their Cultures. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
Lonely Planet. Viitattu 27.10.2013. (englanniksi)
2003. FAO. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
Rocks for Crops. University of Guelph. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
Best Flights. Viitattu 18.9.2010. (englanniksi)
Unesco. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
New Agriculturist. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
US AID. 11/2018. Viitattu 13.1.2019. (englanniksi)
Lonely Planet. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
(viitattu 19.9.2010). (englanniksi)
US Aid
2008. WHO. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
MDG Monitor 2007 (englanniksi)
23.6.2010. Africa Good News. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
(vuosittain täydentyvä ja päivittyvä tilasto, vuoden 2015 arvo) worldbank.org. Viitattu 31.1.2017. (englanniksi)
(Maakohtaiset arvot ja 2015 maailmankartta lapsikuolleisuudesta maittain) who.int. Viitattu 31.1.2017. (englanniksi)
(pdf) (Maakohtaiset arviot äitiyskuolleisuudesta liitetaulukossa 7 s. 51–57/78 (Annex 7. Estimates of maternal mortality ratio (MMR, maternal deaths per 100 000 live births), number of maternal deaths, lifetime risk, percentage of AIDS-related indirect maternal deaths and proportion of deaths among women of reproductive age that are due to maternal causes (PM), by country, 2015)) 2015. Geneva, Switzerland: Maailman terveysjärjestö, who.int. Viitattu 31.1.2017. (englanniksi)
Bambazuka News. 24.7.2013. Viitattu 1.2.2019. (englanniksi)
Art & life in Africa. University of Iowa. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
2002. BBC. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
Unicef
Education Encyclopedia. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
Unesco. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
(pdf) uac.bj. Viitattu 28.1.2021. (ranskaksi)
countryeconomy.com. Viitattu 29.1.2021. (englanniksi)
tradingeconomics.com. Viitattu 29.1.2021.
www.essentialafriva.com. 23.4.2013. Essential Africa. Viitattu 18.12.2016. (englanniksi)
Sport Reference. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
Fifa
FIFA. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
Villa Karo
Luokat: Hyvät artikkelit | Benin
