Aristarkhos - fi.LinkFang.org

Aristarkhos


Tämä artikkeli käsittelee tähtitieteilijää. Kuussa sijaitsevaa kraatteria käsitellään artikkelissa Aristarkhos (kraatteri)

Aristarkhos Samoslainen (m.kreik. Ἀρίσταρχος ὁ Σάμιος, noin 310230 eaa.) oli antiikin kreikkalainen tähtitieteilijä. Hän oli ensimmäinen tunnettu tähtitieteilijä tai filosofi, joka ehdotti heliosentristä eli aurinkokeskistä aurinkokuntaa.[1] Aristarkhoksen idea aurinkokeskisestä maailmankaikkeudesta on säilynyt selvimmin Arkhimedeen teoksessa "Hiekanjyvien laskija", jossa Arkhimedes käyttää Aristarkhoksen hypoteesia esimerkkinä maailmankaikkeudesta, joka olisi valtavasti oman aikansa arvioita suurempi. Aristarkhoksen mahdollinen oma teos ko. hypoteesistä ei ole säilynyt.

Aristarkhoksen ajatukset jäivät geosentristä eli maakeskistä aurinkokuntamallia kannattaneiden filosofien kuten Klaudios Ptolemaios (Almagest, n. 150 jaa.) ja Aristoteleen varjoon. Heliosentrisen mallin keksi uudelleen lähes 2000 vuotta myöhemmin Nikolaus Kopernikus, minkä vuoksi Aristarkhosta kutsutaan joskus nimellä ”Kreikkalainen Kopernikus”.

Lisäksi hän määritti tarkemman arvon aurinkovuodelle ja laski geometrian avulla Auringon ja Kuun koot, jotka ovat epätarkkoja puutteellisista havainnoista johtuen.

Aristarkhos on antanut nimensä kraatterille Kuussa.

Lähteet


  1. James Evans: Aristarchus of Samos Encyclopedia Britannica. Viitattu 1.3.2017 (englanniksi) .

Aiheesta muualla


Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aristarkhos.








Luokat: Antiikin kreikkalaiset tähtitieteilijät | 300-luvulla eaa. syntyneet | 200-luvulla eaa. kuolleet








Tiedot vuodesta: 30.11.2020 01:23:00 CET

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-by-sa-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.