Antiikin Kreikka - fi.LinkFang.org

Antiikin Kreikka




Osa artikkelisarjaa
Kreikan historia
Aikajana

Antiikin Kreikka on termi, jolla kuvataan antiikin kulttuurin muinaiskreikkaa puhuneita alueita. Se ei rajoitu nykyisen Kreikan valtion alueisiin, vaan siihen sisältyvät myös alueet, joille helleeninen kulttuuri antiikin aikana levittäytyi. Näihin alueisiin lukeutuvat Kypros, osa nykyisestä Turkista, Sisilia, Etelä-Italian niin kutsuttu Suur-Kreikka sekä muut kreikkalaiset siirtokunnat ympäri Välimeren ja Mustanmeren rantoja.

Antiikin Kreikan historia jaetaan yleensä arkaaiseen kauteen (noin 700–500 eaa.[1]), klassiseen kauteen (480–330 eaa.) ja hellenistiseen kauteen (330–27 eaa.). Antiikin hellenistinen kulttuuri jatkui tämän jälkeen Rooman vallan alaisuudessa (roomalainen kausi), samalla leviten yhä laajempien ihmisryhmien ulottuville. Kulttuurin ja etenkin kreikan kielen elinvoimaisuudesta kertoo Bysantin kreikankielisyys puoli vuosituhatta myöhemmin.

Sisällysluettelo

Tausta


Kreikka kehitti jo pronssikaudella kirjoitustaitoisen korkeakulttuurin. Ensimmäinen alueen luotettavasti kreikkalaiseksi tunnistettu kulttuuri oli mykeneläinen kulttuuri. Se syntyi noin 1700 eaa. ja nousi suurimpaan kukoistukseensa noin 400 vuotta myöhemmin. Kulttuuri romahti vuoden 1100 eaa. paikkeilla. Jo sitä ennen Kreetalla oli vaikuttanut minolainen korkeakulttuuri, jonka kieli ei ilmeisesti ollut kreikkalainen.

Rautakauden alussa noin vuonna 1100 eaa. Kreikka joutui eristetyksi ja taantui sivistyksellisesti. Tästä seurasi kaksisataa vuotta kestänyt levoton aikakausi, jota on perinteisesti kutsuttu pimeiksi vuosisadoiksi. Kreikkaan tunkeutui uusia indoeurooppalaisia heimoja (doorilaisten vaellus), ja näin muodostui vähitellen historiallisesti tunnettu Kreikan kansa.

Arkaainen kausi


Pääartikkeli: Kreikan arkaainen kausi

700-luvulla eaa. kehittyi polis- eli kaupunkivaltiojärjestelmä, joka nousi hallitsevaksi poliittiseksi järjestelmäksi Kreikassa.[2] Kehityksen etunenään astuivat merkittävimpinä kaupunkivaltioina Efesos, Miletos, Theba, Argos, Ateena ja Sparta.

Tänä aikana alkoi myös kreikkalaisten ympäri Välimerta ja Mustaamerta ulottunut asutustoiminta. Itärannikon ja Vähän-Aasian kaupungit alkoivat harjoittaa merikauppaa, ja perustivat noin vuodesta 750 eaa. siirtokuntia pitkin Euroopan etelärannikkoa Mustaltamereltä Marseillen seuduille saakka, varsinkin Sisiliaan ja Etelä-Italiaan (Suur-Kreikka).[3] Tytärkaupungit veivät emämaahan viljaa ja ostivat sieltä kulttuurituotteita, joita – kuten kreikkalaista sivistystä yleensä – ne levittivät laajalle. Siirtyminen maataloudesta kauppaan aiheutti sisäisiä taisteluita. Useissa kaupungeissa se vei tyrannivaltaan.

Ateenassa, yhtyneen Attikan pääkaupungissa, alemman kansan tyytymättömyys oikeudelliseen mielivaltaan ja taloudelliseen ahdinkoonsa aiheutti kirjoitettujen lakien säätämisen (katso Drakon, Solon). Noin vuosina 560510 eaa. Ateenaa – joka muiden valtioiden tavoin oli aikoinaan ollut kuningaskunta, mutta sitten karkottanut kuninkaansa – hallitsivat tyrannit, ensin Peisistratos ja hänen jälkeensä Hipparkhos ja Hippias. Heidän kukistuttuaan Ateenasta tuli kansanvaltainen tasavalta, jossa tosin arkontit ja areiopagi edelleen säilytettiin rajoitetuin valtuuksin, mutta jossa kansa kansankokouksen kautta sai entistä suuremman sananvallan. Vapaudelle vaaralliset kansalaiset saatettiin äänestyksellä karkottaa maanpakoon (katso ostrakismos).

500-luvulla eaa. Sparta nousi Ateenan ohella Kreikan tärkeimmäksi valtioksi. Se oli jo 600-luvulla eaa. alistanut läheisen Messenian valtaansa ja tehnyt messenialaisista helooteiksi kutsutun orjaluokan. 500-luvulla Sparta alisti myös Arkadian valtaansa ja kukisti Argoksen joka oli sen suurin vastustaja Peloponnesoksen niemimaalla. Sparta solmi Peloponnesoksen kaupunkien kanssa liittoja, joista aikanaan muodostui niin sanottu Peloponnesolaisliitto. Sparta oli liiton kiistaton johtaja ja se saattoi hallita heikompia liittolaisiaan.

Kreikkalainen filosofia sai alkunsa 500-luvulla eaa. Aikakauden huomattavimpia filosofeja olivat Thales ja Pythagoras.

Klassinen kausi


Klassista aikaa on pidetty kreikkalaisen kulttuurin kultakautena. Sen on katsottu alkavan persialaissodista noin vuonna 480 eaa. ja päättyvän hellenistiseen aikaan, jonka katsotaan alkaneen Aleksanteri Suuren kuolemasta vuonna 323 eaa.

Aikakautta kuvaa kilpailevien kaupunkivaltioiden Ateenan ja Spartan kilpailu hegemoniasta, Ateenan nousu merimahdiksi ja demokratian alkeismuotojen kehitys Ateenassa. Aikakautena eli myös useita kuuluisia valtiomiehiä, puhujia, sotilaita, historioitsijoita, runoilijoita, näytelmäkirjailijoita ja filosofeja. Mainetta saavuttivat esimerkiksi poliitikot ja sotilaat Themistokles, Aristeides, Perikles. Ajanjakson kuuluisimpia filosofeja olivat Sokrates, Platon ja Aristoteles. Kuuluisia kirjailijoita olivat runoilija Simonides sekä näytelmäkirjailijat Euripides ja Sofokles. Klassinen ajan tapahtumia kuvasivat historioitsijat Herodotos ja Thukydides.

Persialaissodat

Pääartikkeli: Persialaissodat

500-luvulla eaa. Persia nousi kuningas Kyyroksen aikana maailman siihen mennessä suurimmaksi valtakunnaksi. Se alisti valtaansa myös Vähän-Aasian länsirannikon kreikkalaiset kaupungit, muun muassa Miletoksen ja Efesoksen. Nämä tekivät vuonna 500 eaa. kapinan, jonka persialaiset kukistivat, mutta joka aloitti persialaissodat (500–449 eaa.). Kostaakseen kapinallisia auttaneille Ateenalle ja Eretrialle Persian kuningas Dareios I Suuri lähetti laivaston Kreikan vesille. Se laski sotajoukon maihin Attikassa, mutta Miltiadeen johtamat ateenalaiset voittivat sen Marathonin taistelussa vuonna 490 eaa.

Vuonna 480 eaa. Kserkses I toi Aigeianmeren ympäri armeijan, jonka tarkoituksena oli kostaa kreikkalaisille Dareioksen kärsimä tappio ja liittää Kreikka Persian valtakuntaan. Kserkseen armeijaa vastaan taistellessaan Thermopylain solassa Spartan kuningas Leonidas kuoli sankarikuoleman. Persialaiset hävittivät Ateenan kostoksi siitä, että kreikkalaiset olivat polttaneet Sardiksen Joonian kapinan aikana. Salamiin taistelussa persialainen laivasto voitettiin perin pohjin (480), ja seuraavana vuonna vuorostaan maa-armeija Plataiain taistelussa sekä laivasto Mykalen niemen kohdalla. Persialaiset karkotettiin kokonaan Aigeianmereltä.

Peloponnesolaissota

Pääartikkeli: Peloponnesolaissota

Voittojen hedelmät tulivat etupäässä Ateenan hyväksi, jota Themistokles, Aristeides ja myöhemmin Perikles johtivat. Sodan jälkeen Ateenasta tuli persialaisia vastaan perustetun 200 kaupunkia käsittävän Deloksen meriliiton päävaltio. Pian Ateena alkoi käyttää johtavaa asemaansa hyväkseen ja liitosta muodostui Ateenan imperiumi.

Spartan ja Ateenan kilpailu Kreikan hegemoniasta eli ylivallasta aiheutti aluksi pienemmän, niin sanotun ”ensimmäisen” peloponnesolaissodan, jota käytiin jaksoittain vuosina 460445 eaa. Sota loppui rauhansopimukseen, joka ei miellyttänyt kumpaakaan osapuolta. Kaupunkien välillä puhkesi uudelleen sota vuonna 431 eaa. Peloponnesolaissota oli historioitsija Thukydideen mukaan suurempi ja merkittävämpi kuin mikään aikaisempi sota, jota Kreikassa oli käyty. Sota jatkui aina Ateenan tappioon vuonna 404 eaa. saakka. Ateenan oli luovutettava Attikan ulkopuolella olevat alueensa, purettava satamakaupunkiinsa Pireukseen johtavat muurit ja luovutettava laivastonsa.

Korintin sota ja Theban hegemonia

Perikleen aikana laajennettua kansanvaltaa kohtasi sodan jälkeen Ateenassa lyhytaikainen taantumus: kolmenkymmenen tyrannin kausi. Sparta oli peloponnesolaissodan jälkeen taas päässyt Kreikan johtoasemaan, mutta sen liittolaiset alkoivat pian huolestua sen mielivaltaisesta käytöksestä niitä kohtaan. Pian Spartan entiset liittolaiset Theba ja Korintti liittoutuivat Ateenan kanssa Spartaa vastaan. Niin sanottu Korintin sota loppui Antalkidaan rauhaan, jonka takaajaksi tuli Persian kuningas. Rauhansopimuksen ehtojen mukaan Vähän-Aasian kreikkalaiset kaupungit menetettiin uudelleen Persialle. Theba peri Spartalta hegemonian lyhyeksi ajaksi Epameinondaan ja Pelopidaan johdolla. Theban hegemonian aikana Sparta kärsi nöyryyttäviä tappioita, joiden jälkeen thebalaiset vapauttivat Messenian Spartan vallasta. Epameinondaan johdolla perustettiin myös Megalopolis Arkadian uudeksi pääkaupungiksi ja eräänlaiseksi lukoksi Spartan vallalle.

Makedonian hegemonia

Theba aloitti vuonna 356 eaa. niin sanotun kolmannen pyhän sodan Fokista vastaan. Vuonna 353 eaa. thebalaiset pyysivät Makedonian kuninkaan Filippos II:n auttamaan heitä sodassa. Filippos oli laajentanut Makedonian valtakuntaa ja kouluttanut armeijaansa siitä lähtien, kun hän oli päässyt Makedonian kuninkaaksi vuonna 360 eaa. Nyt hän sai sopivan tilaisuuden sekaantua Kreikan kaupunkivaltioiden riitoihin. Filippos liitti valtakuntaansa Thessalian ja Traakian. Vuonna 338 eaa. Filippos kukisti Ateenan ja Theban Khaironeian taistelussa. Tämän jälkeen hän perusti niin sanotun Korintin liiton, johon kuuluivat kaikki Kreikan kaupunkivaltiot Spartaa lukuun ottamatta.

Hellenistinen kausi


Pääartikkeli: Hellenismi

Filippoksen kuoleman jälkeen vuonna 337 eaa. Makedonian kuninkaaksi tuli hänen poikansa Aleksanteri, jonka johdolla makedonialaiset ja kreikkalaiset hyökkäsivät Persian valtakuntaa vastaan. Vuosia kestäneen sotaretken aikana Aleksanteri valloitti koko Persian valtakunnan ja jatkoi valloituksiaan aina Intiaan asti. Kun hän kuoli Babylonissa 10. kesäkuuta 323 eaa., jätti hän jälkeensä valtaisan valtakunnan.

Aleksanterin valloitusten myötä alkoi hellenistiseksi ajaksi kutsuttu aika. Valloitetuille alueille perustettiin kreikkalaisia siirtokuntia, joiden ansiosta kreikkalainen kulttuuri levisi aina Keski-Aasiaan ja Intiaan asti. Perinteisessä historiankäsityksessä hellenististä aikaa on pidetty jonkinlaisena rappiokautena, vaikka esimerkiksi luonnontiede nousi tänä aikakautena ennennäkemättömälle tasolle Aleksandriassa. Hellenistinen aika päättyi roomalaisvalloituksiin.

Aleksanteri Suuren valtakunta hajosi hänen seuraajiensa eli diadokien aikana pienempiin osiin. Tärkeimpiä hellenistisiä valtioita olivat Seleukidien Persia ja Ptolemaiosten Egypti.

Roomalaiskausi


Pääartikkeli: Roomalainen Kreikka

Roomalaisten voitettua makedonialaiset vuonna 197 eaa. (katso makedonialaissodat) he alkoivat puuttua Kreikan asioihin ja kukistivat vastarintaan nousseen Akhaian liiton vuonna 146 eaa. Kreikka menetti nyt kaiken itsenäisyytensä ja liitettiin lopullisesti vuonna 27 eaa. Akhaia (lat. Achaea) -nimisenä provinssina Rooman valtakuntaan.

Kauppa ja maatalous


Valtaosa antiikin Kreikan väestöstä oli maanviljelijöitä, ja kreikkalaisten pääelinkeinona olikin maatalous kaupan ohella. Kaupankäynnissä keskeisin tekijä oli merenkulku, sillä Kreikan maaperästä vain pieni osa soveltui kunnolla leipäviljan tuotantoon. Juuri sen vuoksi kreikkalainen maatalous tuottikin etupäässä viinejä ja oliiveja, joista saatiin oliiviöljyä. Edellisten lisäksi lääkekasvit, hunaja ja erilaiset yrtit olivat yleisiä maataloustuotteita, joita paitsi kaupattiin, käytettiin tietenkin myös itse.[4]

Villan ja lihan vuoksi myös lampaiden laiduntaminen oli yleistä: maasto-olosuhteet olivat soveltuvampia laiduntamiseen kuin viljan viljelyyn. Leipäviljaa tuotiin muualta meriteise laivoilla, mikä oli yksi tärkeä syy siirtokuntien perustamiseen Välimeren alueelle. Ylellisyystuotteet, kuten taidokkaasti valmistettu keramiikka kuului myös vientitavaroihin viinin ja oliiviöljyn ohella.[4]

Kreikkalaisten suurtalonpojat olivat eriytyneet omaksi aateliseksi yläluokakseen, jota kutsuttiin aristoiksi. Suurtalonpoikien isoja, omavaraisia maatiloja kutsuttiin oikoksiksi. Kreikan alueella oli myös pienempiä maa-alueita omistaneita vapaita talonpoikia suurtalonpoikien lisäksi, joiden itsenäisyyttä suurtalonpojat pyrkivät horjuttamaan. kauppiasluokka alkoi olla myös poliittisesti vahvempi kaupan ja siirtolaisuuden vilkastuessa, joka osaltaan horjutti aristokratian asemaa.[4]

Orjat ja orjatyö olivat kiinteä osa kreikkalaista talouselämää, ja ne olivat myös tärkeää kauppatavaraa. Kreikkalainen yhteiskunta käytti enemmän orjia hyväkseen kuin vastaavana aikana korkeakulttuurit muualla maailmassa, esimerkiksi Intiassa tai Kiinassa. Orjien käyttö oli eräs syy siihen, etteivät käsityötä ja paljon halpaa työvoimaa käyttäneet käsityöpajat kehittäneet tuotantomenetelmiään tehokkaammiksi. Vaikka teknologiaa kehitettiinkin, sitä ei välttämättä otettu käyttöön, sillä siihen ei ollut tarvetta. Muu tuotanto, muun muassa keramiikan valmistus, tapahtui pienehköissä yksiköissä, vaikka myös isompia, satojenkin orjien keramiikkapajoja tunnetaan.[4]

Talouselämän kuljetukset perustuivat lähes täysin merenkulkuun, jota ei voitu harjoittaa Välimerellä talvikuukausien aikana. Kauppaa käytiin sille varatuilla markkinatoreilla, missä muun muassa pikkukauppiaat, käsityöläiset ja maanviljelijät myivät tuotteitaan.[4]

Tavaroiden tuontia ja kaupankäyntiä verotettiin tulleilla, minkä avulla valtiot pystyivät rakentamaan julkisia rakennuksia ja ylläpitämään armeijoita. Myös valmisteveroja ja myöhemmin myös arvonlisäveroa kerättiin. Suolavero onkin yksi vanhimpia verotuksen muotoja.[4]

Raha

Kaupankäynnin lisääntyessä kauppiaat tarvitsivat uuden vaihdon välineen – rahan. Kaupunkivaltioilla oli käytössään omat rahansa, joita piti vaihtaa rahanvaihtajien kautta, jotka ottivat palveluksistaan muutaman prosentin voiton, mutta myös pankkeja tarvittiin. Ateenassa käytettiin 500-luvulta eaa. lähtien hopeakolikoita, drakmoja. Drakmojen käyttö yleistyi myös muualla Egeanmeren alueella ja monissa muissakin kaupunkivaltioissa voitiin maksaa näillä ateenalaisilla rahoilla.[4]

Drakmat olivat tarkoitettu lähinnä kansanväliseen tukkukauppaan, eikä päivittäistavaroiden ostoon, ja ne olivat tärkeitä varsinkin viljakaupassa. Halvempia kuparista valmistettuja rahoja alettiin lyödä päivittäiskäyttöä varten, ja joita myös tavalliset ihmiset käyttivät vasta 400-luvulla eaa.[4]

Merenkäynti ja sotalaivat

Meriteitse matkustaminen oli helpoin tapa liikkua vaikeakulkuisen maaston ja huonojen teiden vuoksi. Tämä on yksi syy siihen, että kreikkalaisista kehittyi taitavia merenkulkijoita, ja he perustivat siirtokuntia eri puolille Välimeren ja Mustanmeren aluetta.[5]

Salamiin meritaistelussa peitottu Persia 480-luvulla eaa. oli pitkälti juuri kreikkalaisten teknisesti edistyneen laivaston ansiota. Kreikkalaisiin sotalaivoihin oli purjeiden lisäksi sijoitettu suuri joukko soutajia, jotka tekivät aluksesta nopeakulkuisemman, kuin pelkkä purjealus olisi ollut. Tunnetuimassa kreikkalaisessa sota-aluksessa – trieerissä eli kolmisoudussa – oli kolme kerrosta soutajia, laivamiehistön lisäksi 170 soutajaa, 14 hopliittisotilasta ja neljä jousimiestä. Kreikkalaisissa sotalaivoissa oli myös pronssinen upotuspuskuri, joka oli aluksi puinen, mutta myöhemmin pronssinen. Upotuspuskuria käytettiin soutamalla päin vihollisen alusta ja upottamalla se puskurin avulla.[5]

Yhteiskunnan pitkäikäisemmän menestyksen edellytyksenä sotalaivoja tärkeämpiä olivat kuitenkin rahtialukset, jotka mahdollistivat kreikkalaisten vaurauden kuljettamalla kauppatavaroita pitkiä matkoja Kreikkaan ja Kreikasta pois. Kaupankäynnistä saaduilla tuloilla puolestaan voitiin rakentaa esimerkiksi temppeleitä ja lisää sota-aluksia.[5]

Sota-alusten tavoin myös rahtilaivat rakennettiin puusta. Rahtilaivojen koko oli 400-luvulla eaa. noin 150 tonnia ja 200-luvulla eaa. jopa 500 tonnia. Ajan saatossa purjeita lisättiin ja mastoja saattoi olla jopa 2–3. Kauppa-alukset uivat syvällä ja olivat muodoltaan leveitä. Useimmiten kauppa-aluksissa oli purjeet, mutta joskus niissä oli sekä purjeet että soutajat. Purjehtiminen oli soutamista vaikeampaa, sillä purjehtimisessa tuli osata lukea tuulen suuntaa. Purjealusten nopeus oli noin 5 solmua, eli noin 9 km tunnissa.[5]

Aluksi ankkureina käytettiin vain kiviä, mutta myöhemmin puisiin ankkureihin yhdistettiin lyijyä. Ankkurit olivat tärkeitä rantautumisessa. Kreikkalaisten purjehduskausi kesti kahdeksan kuukautta vuodessa: maaliskuun lopusta marraskuun alkuun. Talviaikaan merta pidettiin purjehduskelvottomana.[5]

Aluksi purjehdittiin mielellään rantojen tuntumassa, mutta navigoinnin kehittyessä myös kauemmaksi uskaltauduttiin. Antiikin ajan purjehtijat käyttivät apunaan tähtiä ja tähtikuvioita sekä auringon korkeutta horisonttiin nähden. Antiikin kreikkalaisilla oli käytössään teknologiaa, jonka avulla voitiin arvioida karkeasti aluksen sijaintia ja kulkusuuntaa.[5]

Katso myös


Lähteet


Viitteet

  1. Pomeroy s. 82
  2. Orrieux s. 37
  3. Pomeroy s. 90–93
  4. a b c d e f g h Tapio Onnela, Miika Sjöman, Esa Sundbäck: ”5: Kauppa ja maatalous antiikin aikana”, Ihminen ympäristön ja yhteiskuntien muutoksessa. e-Oppi, 2018.
  5. a b c d e f Tapio Onnela, Miika Sjöman, Esa Sundbäck: ”6: Teknologia ja orjuus”, Ihminen ympäristön ja yhteiskuntien muutoksessa. e-Oppi, 2018.

Kirjallisuutta


Aiheesta muualla










Luokat: Antiikin Kreikka








Tiedot vuodesta: 21.05.2020 06:36:00 CEST

Lähde: Wikipedia (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-by-sa-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.

Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.