Älymystö - fi.LinkFang.org

Älymystö

Tämä artikkeli käsittelee yhteiskunnallista ryhmää. Älymystö on myös suomalainen yhtye.

Älymystö eli intellektuellit ovat henkilöitä tai ryhmiä, jotka muotoilevat tai levittävät aatteita.[1] Toinen määritelmä painottaa älymystön riippumattomuutta: "Älymystöllä viitataan varsinkin yhteiskunnan tiede- ja kulttuuripiirien vaikuttajiin kokonaisuutena."[2] Älymystön jäsenet määrittelevät aikakauden luonnetta ja väittelevät asioista julkisuudessa. Suomessa heitä on tässä mielessä ollut 1800-luvun puolivälistä asti, jolloin poliittinen julkisuus syntyi.[1]

Suomalaisessa keskustelussa Terho Pursiainen on korostanut älymystöön kuuluvan riippumattomuutta määritelmässään: "Intellektuellit ovat selkeitä, olennaisia ajattelevia ja riippumattomia ihmisiä, jotka eivät anna kaupallisten mahdollisuuksien korruptoida sanottavaansa."[3]

Älymystö korvataan usein ehkä hieman suppeamman merkityksen sanalla sivistyneistö. Viimeksi mainittu käsite on vakiintunut suomalaiseen kielenkäyttöön kuvaamaan henkilöitä, jotka toimivat niin sanotun korkeakulttuurin alueella. Älymystö ja sivistyneistö voivat olla jakautuneita esimerkiksi oikeisto- ja vasemmistointellektuelleihin. Kuuluminen lukeneistoon ei vielä takaa kuulumista älymystöön eikä sivistyneistöön.[4]

Lähteet


  1. a b Alapuro, Risto: Suomen älymystö Venäjän varjossa, s. 7. Helsinki: Tammi, 1997. ISBN 951-31-1044-3.
  2. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  3. Luukka, Teemu: Helsingin Sanomat, 27.1.2002.
  4. Karkama, Pertti & Koivisto, Hanne (toim.): Älymystön jäljillä: Kirjoituksia suomalaisesta sivistyneistöstä ja älymystöstä, s. 11. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997. ISBN 951-717-992-8.

Aiheesta muualla


Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Älymystö.
Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.



Luokat: Kulttuurihenkilöt



Lähde: Wikipedia - https://fi.wikipedia.org/wiki/Älymystö (Tekijät [Historia])    Lisenssi: CC-by-sa-3.0

Muutokset: Kaikki kuvat ja suurin osa niihin liittyvistä sisustuselementeistä poistettiin. Jotkut kuvakkeet korvattiin FontAwesome-kuvakkeilla. Jotkut mallit poistettiin (kuten ”artikkeli tarvitsee laajennusta”) tai osoitettiin (kuten ”viittaukset”). CSS-luokat joko poistettiin tai yhdenmukaistettiin.
Wikipediakohtaiset linkit, jotka eivät johda artikkeliin tai luokkaan (kuten ”Punaiset linkit”, “linkit muokkaussivulle”, “linkit portaaliin”) poistettiin. Jokaisella ulkoisella linkillä on lisäksi FontAwesome-kuvake. Joidenkin pienten suunnittelumuutosten lisäksi media-säilö, kartat, navigointiruudut, puhutut versiot ja geomikroformaatit poistettiin.


Tiedot vuodesta: 26.10.2019 06:24:31 CEST - Huomaa: Koska annettu sisältö otetaan automaattisesti Wikipediasta tiettynä ajankohtana, manuaalinen tarkistaminen oli eikä ole mahdollista. Siksi LinkFang.org ei takaa hankitun sisällön paikkansapitävyyttä ja todellisuutta. Jos tiedossa on tällä hetkellä vääriä tietoja tai siinä on virheellinen näyttö, ota rohkeasti yhteyttä ota meihin yhteyttä: sähköposti.
Katso myös: Valmistusmerkintä & Tietosuojakäytäntö.